Whitney Houston -leffan versioinnin esitys päättyi poliisin väliintuloon

8.4.2023 21:52

Whitney Houstonin ja Kevin Costnerin ysärihitti Bodyguard sai vuonna 2012 uuden elämän teatterimusikaalina. Laulajatähden ja hänen henkivartijansa syvenevää suhdetta kuvaava tarina on ollut suosittu myös tässä muodossa, mutta sittemmin kiertävän musikaalin tielle on ilmaantunut erityisen harmillinen haitta.

Englannin Manchesteriin pysähtyneen show’n viimeisin esitys jouduttiin keskeyttämään poliisin väliintuloon. Alkujaan Houstonin tulkitsemassa roolissa nyt esiintyvä Pussycat Dolls -laulaja Melody Thornton joutui jättämään kuulun I Will Always Love You -numeron lähes puolitiehen, kun yleisössä jo aiemmin häiritsevää ääntä pitäneet naiset alkoivat hoilata samaa kappaletta nuotin vierestä.

Äänekäs naisryhmä ei suostunut muiden läsnäolijoiden paheksunnasta huolimatta lopettamaan häiriköintiään. Tilanne eskaloitui pienimutoiseksi mellakaksi. Lopulta naiset poistettiin salista väkisin poliisin saattelemana. Esitystä ei jatkettu välikohtauksen jälkeen, mitä Thornton on pahoitellut sosiaalisen median välityksellä.

Bodyguard-show on kokenut jo aiemmin vastaavanlaista takapaikka, sillä jostakin syystä sen laulut vaikuttavat innoittavan osaa yleisöstä laulamaan mukana ja kovempaa kuin varsinaiset esiintyjät – vaikkei permannolla olevilla laulutaitoa olisikaan. Tunnetusti niitä harvoja maukaaleja, jonka esityksissä on jopa suotavaa kommentoida hahmoja ja laulaa mukana, on törkyklassikko Rocky Horror Show ja sen elokuvaversio Rocky Horror Picture Show.

Lähde: Variety

Kuva: Warner Bros./The Bodyguard, 1992

Lisää luettavaa