Uusi Alien-leffa sai näyttelijäkiinnityksen – mutta hän ei ole Sigourney Weaver

3.3.2023 00:20

Vaikka alkuperäisen Alien-leffan ohjaaja Ridley Scott on puhunut halustaan pitää kiinni franchisen leffojen ohjaamisesta, Scott ei kuitenkaan ole tulevan Alien-tuotannon puikoissa. Uutta Alien-rainaa ohjaa hänen sijastaan Fede Alvarez.

Uruguaylaislähtöinen elokuvaohjaaja tekee uusinta Alien-leffaa kuitenkin Scottin tuotantoyhtiölle ja 20th Century Foxille. Elokuvan sisällöstä ei juuri ole hiiskuttu. Se kuitenkin on selvää, että ulkoavaruuden peto tai pedot ovat jälleen kerran vastatusten ihmisten kanssa. Leffan näyttelijäkiinnitysten perusteella voi olettaa, että tarinan ihmishahmot ovat uusia. Näyttelijälistalla ei nimittäin ole esim. Sigourney Weaveria.

Elokuvan keskeisiin osiin on kiinnitetty Cailee Spaeny ja viimeisimpänä Isabela Merced. Omaksi kokonaisuudekseen tarkoitetun leffan tähdet ovat ovat molemmat alle 25-vuotiaita, kohtalaisen tuoreita kasvoja. Spaeny on nähty aiemmin mm. tieteistoimintaleffassa Pacific Rim: Kapina ja Merced suosittuun animaatiosarjaan pohjaavan Dora: Kadonnut kaupunki nimiosassa.

 

Lähteet: MovieWeb, Deadline

Kuva: 20th Century Fox/SF Studios/ Alien: Covenant, 2017

Lisää luettavaa