Mieletön maailmanhistoria jatkuu: Tämä Mel Brooksin uutuudesta tiedetään nyt

7.2.2023 23:27

1981 julkaistun Mielettömän maailmanhistorian ei pitänyt saada oikeasti koskaan jatko-osaa, mutta nyt sellainen on kuitenkin tulossa. Mel Brooksin kreisikomedia irvaili historiallisten hahmojen kustannuksella erinäisissä sketseissä ja vaikka leffan jatko ilmestyy tv-sarjan muodossa, sen odotetaan seuraavan muuten elokuvan kaavaa.

Kahdeksanosainen sarja julkaistaan maaliskuun alussa Disneyn osittain omistaman Hulu-palvelun puolella, joten Suomessa sarja ilmestynee Disney+:n ohjelmakirjastoon. Hulu on jo julkaissut sarjan trailerin. Osin itsensä Mel Brooksin kirjoittamassa sarjassa näyttelee viimeisten tietojen mukaan perin loistokas tähtikaarti.

Mm. Jeesuksen, Shakespearen ja Sigmund Freudin vaiheita esittelevän History of The World Part II:n rooleja näyttelevät Zazie Beetz, Kumail Nanjiani, Jack Black, Josh Gad, Danny DeVito, Sarah Silverman, Taika Waititi, Fred Armisen, Wanda Sykes ja Seth Rogen. Heistä Sykes on myös osa sarjan käsikirjoittajatiimiä.

 

Lähteet: Comingsoon.net, Collider

Kuva: Brooksfilms/20th Century Fox/ Mieletön maailmanhistoria, 1981

Lisää luettavaa