Isoja mullistuksia: Mitä DC:n elokuva- ja tv-universumissa on oikein meneillään?

26.10.2022 23:04

Marvel Studiosin sarjakuvaleffat ovat usein kahmineet komeampia lipputuloja kuin Warner Brosin DC-tuotannot. Dwayne Johnsonin tähdittämä tuore Black Adam ei sekään ole saavuttanut niin kirkasta menestystä kuin leffan tekijät luultavasti olivat toivoneet, sillä esim. CinemaScore-sivuston suosiomittarilla se arvottuu B+:lla vasta parhaan A-luokan taakse. Jatkossa DC-tuotannoissa puhaltavat kuitenkin uudet tuulet.

Marvel Sudioslille useampia menestyksiä takonut James Gunn palaa DC-hahmojen pariin. DC-sarja Peacemakerista kiitosta saanut Gunn on valittu yhdessä tuottaja Peter Safranin (mm. Shazam!) kanssa uuden DC Studiosin toimitusjohtajiksi. Käytännössä Gunn ja Safran ohjailevat jatkossa DC:n sarjakuviin liittyvien elokuva- tv- ja animaatiotuotantojen suuria suuntaviivoja. Kaksikon työt on jaettu niin, että Gunnilla on vastuu luovemmasta puolesta, kun taas Safran keskittyy numeroihin ja liiketoimintaan.

Kaikkea vanhaa ei muutosten edessä kuitenkaan heitetä hukkaan. Esim. Black Adamissa nähtiin jo tuttu Teräsmies, kun Henry Cavill palasi supersankarin osaan. Hahmoa alkujaan vuonna 2013 näytelleen Cavillin oletettiin jo joutuneen siirtymään roolista, sillä DC:n elokuva- ja tv-tuotantojen tulevaisuus on näyttäytynyt mm. tapaus Justice Leaguen takia hyvin epävarmana. Nyt Cavill on kuitenkin vahvistanut, ettei hän ole luopumassa Teräsmiehen viitasta, vaan hänet nähdään kantamassa sitä vielä Black Adamin jälkeen.

 

Lähteet: THR, Metro.co.uk, CinemaScore

Kuva:Warner Bros./Justice League, 2017

Lisää luettavaa