Vakoojaleffa, joka katosi: Tulossa viimein nähtäväksi?

19.7.2022 14:11

1990-luvulla televisiota tiiranneet tietävät, miten irlantilaistaustaisesta Michael Flatleysta tuli maailmantähti. Flatley esiintyi vuoden 1994 Euroviisujen väliaikanumerossa suuren tanssiryhmän keulahahmona ja sai aikaan varsinaisen kansantanssibuumin: tiukkatahtisen irlantilaistanssin kursseja järjestettiin myös Suomessa melkein joka pitäjässä. Harva kuitenkaan tietää, että vuonna 2016 tanssikengät naulaan ripustanut Flatley teki myös vakoojaelokuvan.

Jännityselokuva Blackbird kertoo synopsiksensa mukaan ongelmaisesta agentista (Flately), joka pyrkii pakenemaan synkkää menneisyyttään avaamalla yökerhon Karibialla. Paikalle tupsahtaa myös agentin entinen rakastettu, mutta tämä tuo muassaan vaaran.

Leffa tuli ensi-iltaan vuonna 2018 Lontoossa järjestetyillä festivaaleilla. Flatleyn tuottama, käsikirjoittama, ohjaama ja pääosittama vakoojaraina ei kuitenkaan päätynyt sen jälkeen minnekään. Ensi-iltaan ei toimittajia päästetty, kukaan ei oikeastaan ole voinut kirjoittaa sen sisällöstä, eikä yli 3,5 milj. euroa maksanutta leffaa ole levitetty, joten se ikään kuin katosi.

Flatley on väittänyt kansainvälisten levittäjien olleen kiinnostuneita elokuvastaan, mutta vasta nyt tuo kiinnostus alkaa näkyä konkreettisesti: Blackbird esitettiin kesäkuussa Monacossa ja esim. syyskuussa se pääsee Yhdysvaltain valkokankaille. Suomen esityksistä ei ole tietoa.

Tanssin lordin hyppyä elokuvabisnekseen on pidetty turhamaisena kokeiluna, eikä monikaan usko Balckbirdin olevan kummoinen elokuva. Monaco Streaming Film Festival -tapahtumassa Flatley kuitenkin palkittiin Blackbird-roolistaan parhaana näyttelijänä. Moni seikka, mukaan lukien omituisen pitkä hiljaisuus elokuvan ympärillä, viittaa siihen, että siitä saattaa kehkeytyä vielä kulttiklassikko.

 

Lähteet: THR, The Guardian, The Times

Kuva: Dance Lord Productions/Blackbird, 2018

Lisää luettavaa