Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat palaavat Seth Rogenin johdolla

9.6.2022 23:34

Sarjakuvasankarijoukko teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat kiipeävät taas viemäriverkostosta valkokankaille. Taistelutaitoistein mutanttikilpikonnien uutta tulemista käynnistelee tällä kertaa Seth Rogen, eli sama kaveri, joka on kirjoittanut, näytellyt ja tuottanut mm. Pineapple Express -komediaa.

Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien uutta elokuvaa on suunniteltu Paramountilla jo hyvän aikaa, mutta Rogenin versiointi ei kaikilla osa-alueillaan sittenkään ehkä innosta sankarien fanikuntaa. Tällä kertaa näyttelijöitä ei sullota kilpikonnapukuihin, mutta kyse ei ole myöskään piirrosanimaatiosta. Uusi elokuva, joka käynnistää taas kerran kilpikonnaseikkailun alusta, toteutetaan ennakkotietojen mukaan samankaltaisena tietokoneanimaationa kuin vuoden 2007 pannukakkuversiointi TMNT.

Paramountin pääjohtaja Brian Robbins kehuu Rogenin tuottaman versioinnin kuitenkin aloittavan seikkailun sellaisena, että se sopii aivan kaikenikäisille faneille lapsista aikuisiin. Hänen mukaansa Rogen ja tämän tuottajakumppani Evan Goldberg ovat myös itse suuria teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien faneja. Leffan ohjaa Jeff Rowe (Gravity Falls) ja sen käsikirjoittajana on viimeksi toiminut myös Rogenin Naapurit-komedialeffasarjaa kynäillyt Brendan O’Brien. Ensi-iltaa on lupailtu ensi vuoden elokuulle.

 

Lähteet: MovieWeb, Collider

Kuva: Universal/Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows, 2016

Lisää luettavaa