Neljäs Ihmeotukset-leffa ei ole näkyvissä: Ohjaaja lähti tekemään muuta

14.5.2022 23:05

J. K. Rowlingin kirjoittama velhoiluelokuvien sarja saattaa olla vaikeuksissa. Tuorein Ihmeotukset-elokuvasarjan osa, Dumbledoren salaisuudet, on joidenkin arvostelijoiden mielestä ollut askel parempaan kahden ensimmäisen elokuvan jälkeen, mutta raina on kuitenkin tehnyt tulosta lippuluukuilla ”vain” n. 366 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Kun sen budjetti oli kuitenkin n. 200 milj. dollaria lipputuloja voi pitää pettymyksenä.

Sarjan leffat ovat menestyneet osa osalta heikommin. Vain aloitusosa ylitti 800 milj. dollarin rajan, vaikka sen budjetti oli pienempi kuin kummankaan jatko-osan.

Dumbledoren salaisuuksien tekeminen viivästyi, pääpahiksen näyttelijää vaihdettiin lennosta ja kirjailija J. K. Rowlingin ulostulot ovat edelleen aiheuttaneet polemiikkia. Ne ovat kaikki tekijöitä, joilla on todennäköisesti ollut vaikutusta elokuvan menestykseen. Tuotantoyhtiö Warner Bros. aikoi alkujaan tehdä kaikkiaan viisi Ihmeotukset-leffaa, mutta nyt kaikki tähänastiset sarjan elokuvat ohjannut David Yates on lähtenyt muihin hommiin.

Neljännellä Ihmeotukset-elokuvalla ei tiettävästi vielä minkäänlaista käsikirjoitusta, eikä sellaista ole myöskään tekeillä. Tässä vaiheessa projektille ei ole näkyvissä vihreää valoa. Ohjaaja Yates puolestaan on tarttunut elokuvaan nimeltä Pain Hustlers. Myös Harry Potter -elokuvia luotsanneen Yatesin uralla Emily Bluntin tähdittämä Pain Hustlers on nyt hyppy aivan eri suuntaan, sillä kyse on brittifantasian sijaan Floridaan sijoitetusta rikoselokuvasta.

 

Lähteet: MovieWeb, Deadline, Box Office Mojo

Kuva: Warner Bros./ Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet, 2022

Lisää luettavaa