Dan Aykroydilla on kylmäävä toive Ghostbusters-jatkon suhteen

Näyttelijä ja käsikirjoittaja Dan Aykroyd ehti jo vuosia ennen Ghostbusters: Afterlifea rummuttaa leffasarjan jatkon puolesta. Alkuperäiseen Haamujengi-nelikkoon kuuluva ja myös elokuvasarjaa alusta asti käsikirjoittanut Aykroyd vaikutta kuitenkin nyt hieman kääntäneen kelkkaansa.

Aykroyd, Bill Murray ja Ernie Hudson nähtiin tutuissa rooleissaan myös franchisen uusimmassa elokuvassa, mutta hamaan tulevaisuuteen hän ei välttämättä aio vetää ryhmän haalaria ylleen.

- Haluaisin [hahmoni] kuolevan. Luulenpa, että Billin ja minun hahmojen pitäisi kuolla seuraavassa osassa. Tai ehkä odottelemme, Aykroyd toteaa ja jatkaa humoristisesti, että vielä elossa olevia alkuperäisiä jengiläisiä voisi toki käyttää ainakin kuudenteen jatko-osaan asti tai niin kauan kuin heissä henki vielä vähän aikaa pihisee.

Aykroyd katsoo, että Ghostbusters-elokuvat voivat kuitenkin jatkua.

- Alkuperäisiin käsikirjoittajiin kuuluvana ja hahmojen luojana hallinnoin oikeuksia. Elokuvaa ei voisi tehdä ilman suostumustani, ja sellaisen olen valmis antamaan. Ja jos siinä on minulle osa, näyttelisin sen varmasti, hän toteaa.

Virallista suunnitelmaa Ghostbusters-elokuvien jatkumisesta ei tällä hetkellä ole, mutta Afterlifen menestys on ollut lupaavaa. Muuten tutut hahmot palannevat taistelemaan aaveita vastaan ainakin videopelissä. Aykroydin kollega Hudson paljasti asian Countdown City Geeks -Youtube-kanavalla. Hän kertoi uuden pelin äänityssessioiden aikataulujen olevan suunnitteilla ja vahvisti myös Aykroydin olevan mukana projektissa.


Lähteet: CinemaBlend, MovieWeb

Kuva: Sony Pictures/ Ghostbusters: Afterlife, 2021

R. Isoviita 19.12.2021 klo 17:07

Uusimmat uutiset