Seuraava Mad Max -sarjan leffa on edeltäjiään paljon massiivisempi

19.4.2021 23:29

Mad Max -leffasarjan isä George Miller on jälleen väläytellyt uutta tietoa seuraavasta leffasarjansa osasta. Kuten aiemmin on jo kerrottu, Millerin suunnitelmissa on avata seuraavaksi Furiosa-hahmon tarinaa ja palata Mad Max: Fury Road -leffassa esitellyn naisen nuoruuteen.

Uudessa elokuvassa Furiosaa tulkitsee Anya Taylor-Joy. Kesäkuussa Australiassa kuvauksiaan aloitteleva tuotanto keskittyy kertomaan tarinaa pidemmältä aikaväliltä kuin aiempi Fury Road. Miller lupailee esiosan tarinan jakautuvan jopa useamman vuoden varrelle. Hän ei kuitenkaan ole ottanut kantaa siihen, nähdäänkö Fury Roadissa Furiosaa tulkinnutta Charlize Theronia näin ollen nyt edes cameo-roolissa, hahmon vanhempana painoksena.

Uutta elokuvaa työstää ainakin osittain sama tiimi kuin Fury Roadia: esim. kuvaaja John Seale ja maskeeraussuunnittelija Lesley Venderwalt palaavat uudestaan Mad Max -maalimaan. Tällä tapaa on haluttu varmistaa, että seuraava raina tuntuu kuuluvan tuttuun kokonaisuuteen. Toisaalta Millerin mukaan heidän on tarkoitus luoda jälleen ainutlaatuinen elokuvakokemus.

Furiosan tarinaa avartavasta leffasta on joka tapauksessa tulossa huippukallis. Sen tuotantoon on budjetoitu 350 milj. Australian dollaria (yli 225 milj. euroa), eli n. puolitoista kertaa enemmän kuin Fury Roadille aikoinaan. Uutta leffaa on jo ehditty suitsuttaa Australian isoimmaksi elokuvaksi koskaan. Tässäkin tuotannossa luotetaan myös muuhun kuin pelkkiin digitaaliefekteihin – kohtauksia varten on jo rakennettu useita ajopelejä ja valmisteltu stunt-temppuja, joiden mielikuvituksellisuus paljastunee viimeistään kesällä 2023, kun elokuva saapuu ensi-iltaan.

 

Lähteet: Comingsoon.net, Indiewire

Kuva: Warner Bros./Mad Max: Fury Road, 2015

Lisää luettavaa