Kehutun heavyleffa Sound of Metalin tähden lähipiirin reaktiot Oscar-ehdokkuudesta voivat yllättää

12.4.2021 14:26

Näyttelijä Riz Ahmed, joka sai kansainvälistä mainetta jo Star Wars -leffaroolistaan vuonna 2016, on nyt ensimmäistä kertaa Oscar-ehdokkaana. Hänet on valittu kilpailemaan parhaan miespääosan palkinnosta roolistaan elokuvassa Sound of Metal. Tässä metallimusiikkidraamassa Ahmed esittää kuuroutuvaa rumpalia.

Oscar-ehdokkuus ei ole ainoa huomionosoitus, jonka näyttelijä on elokuvasta saanut. Hän oli samasta roolista ehdolla myös Golde Globe -palkinnolle. Oscar on kuitenkin tunnetusti elokuva-alan arvostetuimpia, ellei jopa arvostetuin palkinto. Niitä on jaettu vuodesta 1929 asti.

Lontoossa syntynyt ja pakistanilaisjuuret omaava Ahmed on ensimmäinen muslimitähti, joka on nostettu ehdokkaaksi parhaan miespääosan Oscarille. Häntä aiemmin esim. Mahershala Ali on voittanut parhaan miessivuosapalkinnon kahtena vuonna. Ahmedin suvun reaktiot historiallisesta kunnianosoituksesta eivät silti olleet kauttaaltaan kovin innostuneita. Näyttelijä antaa esimerkin:

– Serkkuni Adnan ei todellakaan tiennyt, mitä Oscarit ovat. ”Mitä hössötätte? Minä voitin vuosineljänneksen parhaan asiakasyhteyspalkinnon.” Toinen serkkuni hänelle: ”Njää, ei se ole niin iso juttu, koska hän ei voittanut mitään. Se on vähän kuin olisi saanut sähköpostin pomoltaan.” Kiitti vaan, pomo.

Heavyleffa Sound of Metalin voi tällä haavaa katsoa suoratoistopalvelussa Amazon Prime Video.

 

Lähde: EW

Kuva: Amazon Prime Video/Caviar/ Sound of Metal, 2019

Lisää luettavaa