Mikä on asia, jota Sacha Baron Cohen ei enää tee?

3.2.2021 20:49

[Tämä uutinen oli julkaistu alkujaan sivullamme 30.1.21, ja teknisen ongelman takia julkaistu uudelleen.]

Borat 2 on edelleen katsottavissa Amazonin kautta, mutta kolmatta Borat-rainaa tuskin tulee. Niin hillittömiä kuin Sacha Baron Cohenin tempaukset eri valepuvuissa pahaa-aavistamattomien julkimoiden ja tavisten keskuudessa ovatkin, näyttelijä ja koomikko ei näe niillä tulevaisuutta.

Cohen on jo aiemmin kertonut joutuneensa kuvauksissa vaaraan, kun hänelle tulistunut väkijoukko lähti hänen peräänsä. Myös luotiliiviä viimeisimmän komediansa teon aikana käyttänyt Cohen on valeasuistaan ja maskeerauksesta huolimatta alkanut käydä liian tunnistettavaksi. Mutta aikooko hän silti jatkaa tällä tiellä?

– En voi tehdä sitä jälleen. Olin onnekas selviytyessäni [toisesta Borat-elokuvasta] loukkaantumatta, Cohen vastaa kysymykseen uudessa haastattelussaan.

Tähän Cohenin ura ei tietenkään pääty. Hänet on jo Brünon, Ali G:n ja Boratin ohella nähty ns. tavallisemmissa rooleissa, kuten viime vuonna julkaistussa ja paljon kehuja keränneessä draamassa The Trial of the Chicago 7.

 

Lähde: Movieweb

Kuva: Amazon/ Borat 2, 2020

Lisää luettavaa