Liam Neeson -leffa jyräsi Wonder Woman 1984:n

17.1.2021 23:45

Yli puolet Yhdysvaltojen elokuvateattereista pitää edelleen ovensa säpissä. Samoin kuin Suomessa leffassa on mahdollista käydä nyt pääkaupunkiseudun ulkopuolella, myös rapakon tuolla puolen osa katsojista voi nähdä elokuvia rajoitetusti myös suurelta kankaalta. Megaluokan leffoille tilanne ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä.

Tätä todistaa mm. sarjakuvafilmatisointi Wonder Woman 1984:n putoaminen Yhdysvaltojen katsojatilaston kärkipaikalta. N. 200 milj. dollarin seikkailu ehti olla leffateatterijakelussa alle kuukauden, kun Liam Neesonin tuorein toimintajännäri The Marksman porskutti sen ohi. Vaihteeksi meksikolaiskartellia vastaan leffassa taisteleva Neeson on ollut ahkerana, sillä hänen edellinen toimintapätkänsä (Honest Thief) sai ensi-illan vasta loppuvuodesta. Neesonin Taken-toimintaleffojen budjetti on ollut hieman alle 50 milj. dollaria/elokuva, joten todennäköisesti likimain samaa tasoa edustavan The Marksmanin on mahdollista kääntyä voitolliseksi elokuvaksi – kehnoista arvioista huolimatta.

68-vuotias Neeson saattoi nyt päihittää lähes puolta nuoremman Gal Gadot’n lippuluukuilla, mutta hän on puhunut jättävänsä toimintaleffat. Entertainment Tonightin haastattelussa näyttelijä kertoo tuoreeltaan näin:

– [Täytän] 69 tänä vuonna. Aion tehdä pari [tällaista leffaa] lisää tänä vuonna – jos koronapandemia sallii – ja sitten uskoisin, että se olisi siinä. No, ellen joudu [ennen sitä] käyttämään kävelytukea.

Jos Neesonin eläköitymispuheet toimintarooleista tuntuvat tuovan déjà vu -tuntemuksia, se ei ole mikään ihme. Mies maalaili tulevaisuuttaan melkein samaan tapaan jo viisi vuotta sitten.

 

Lähteet: Deadline, ET Online, Forbes, Variety

Kuva: Voltage Pictures/The Marksman, 2021

Lisää luettavaa