Star Wars -ohjaaja kertoo, miksei hän tee kauhuelokuvia

Tuoreiden tietojen mukaan kauhukirjoittaja Clive Barkerin kasariklassikko Hellraiser on saamassa uuden versioinnin. Monista tämän päivän kiinnostavista ohjaajista sen puikkoihin on turha silti odottaa ainakaan Rian Johnsonia (kuvassa). Mielipiteitä jakaneen mutta kassoilla kovaa tulosta tehneen Star Wars: The Last Jedin luotsannut Johnson nimittäin pysyttelee etäällä kyseisestä lajityypistä.

Murhamysteerilleen Veitset esiin jatko-osaa (Knives Out 2) valmisteleva ohjaaja paljastaa Film Independentin uudessa haastattelussa myös syyn vieroksunnalleen:

- Rehellisesti sanottuna se on lajityyppi, josta en saanut nähdä voimakkainta materiaalia, kun vartuin, koska perheeni oli hyvin uskonnollinen. Minulla ei ole siihen genreen tunnepohjaa.

Johnson myöntää kuitenkin tuntevansa elokuvantekijöitä, joille kauhu ei ole yhtä etäinen lajityyppi. Hän myös ihailee näiden töitä. Yksi Johnsonille mieleisistä ja kauhuun kallellaan olevista leffoista on Ridley Scottin ensimmäinen Alien-leffa vuodelta 1979.


Lähteet: Film Independent, IndieWire, THR

Kuva: Lionsgate/Impuls Pictures/Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä, 2019

R. Isoviita 12.04.2020 klo 21:00

Uusimmat uutiset

Fetissiviestikohuun joutuneelle Armie Hammerille löytyi korvaaja

Hammerin piti näytellä Jennifer Lopezin rinnalla.

R. Isoviita

Miksi Stanley Kubrick hylkäsi tämän kappaleen klassikkoelokuvastaan?

Ns. kadonnut laulu viimein julki.

R. Isoviita

Liam Neeson -leffa jyräsi Wonder Woman 1984:n

Miten nyt on laita näyttelijän eläköitymisen?

R. Isoviita

Kyseenalaista mainetta saaneen ohjaajan mysteeriprojekti kerää huippunimiä

Tähtiä aina Christian Balesta Robert De Niroon lupautunut mukaan.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...