Alastoman lounaan ja Videodromen ohjaajan mielestä elokuvateatteriperinne on mennyttä

14.7.2018 16:20

Rujojakin kuvia sisältävistä elokuvistaan tunnettu kanadalaisohjaaja David Cronenberg ei pidä elokuvateatterein tulevaisuutta nykyisellään valoisana. Sveitsissä järjestettävän elokuvafestivaali NIFFFin tuomaristoon valittu Videodromen ja Alastoman lounaan ohjaaja kehuu saavansa tuomaristossa ollessaan nähdä enemmän elokuvia kuin mitä hän on viime vuosina käynyt katsomassa valkokankaalta.

– Tuomaristo katsoo 16 elokuvaa. En usko olleeni elokuvateatterissa 16 kertaa viimeisen viiden vuoden aikana. Näin ollen minulle elokuvateatterit ovat jo kuolleita, Cronenberg kertoo Screen Dailylle antamassaan haastattelussa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa elokuvateollisuudelle? Leffateattereita ylemmäs Cronenberg nostaa esim. suoratoistopalvelu Netflixin, jonka tapaan kartoittaa yleisön katselutottumuksia koneellisesti hänellä on vankka luottamus. Cronenberg on itse käsitellyt ihmisten ja tietokoneiden välistä suhdetta esim. virtuaalitodellisuuteen sijoittuvassa kauhujännärissään eXistenZ vuodelta 1999.

– Elokuvien tekeminen ei ole kuollut. Kuvantekeminen ei ole kuollut. Elokuvateatterista tulee jotain muuta. Se ei enää ole katedraali, jonne menet ollaksesi monien muiden ihmisten kanssa yhdessä, Cronenberg ennustaa.

 

Lähde: Screen Daily

Kuva: Alan Langford

Lisää luettavaa