Paddington-ohjaajaa houkutellaan tekemään uusi versio Johnny Depp -rainasta

13.2.2018 17:04

Paddington– ja Paddington 2 -elokuvillaan yleisöt hurmannut ohjaaja ja käsikirjoittaja Paul King neuvottelee myös toisesta lastenkirjaadaptaatiosta. Tuotantoyhtiö Warner Brosilla on kiinnostusta saada King ohjaamaan uusi tulkinta 1960-luvulla ilmestyneestä Roald Dahlin satukirjasta Jali ja suklaatehdas. Kirjasta on tehty elokuvat sekä 1970-luvulla että yli vuosikymmen sitten.

Molemmat tarinan aiemmista leffaversioista ovat olleet suosittuja ei vain elokuvina vaan myös esim. meemien lähteinä. Sekä Gene Wilerin että Johnny Deppin näyttelemänä tutuksi tullut herkkutehtaan erikoinen omistaja Willy Wonka saa uudessa leffassa ennakkotietojen mukaan aiemmista poikkeavan käsittelyn. Pienen Jali-pojan sijasta elokuvan on ilmoitettu keskittyvän enemmän Wonkaan ja tämän historiaan.

Kingin päätyminen elokuvan ohjaajaksi on jo lähes varmaa, sillä sen tuotannosta vastaa hänen kanssaan Paddington-elokuvissakin yhteistyötä tehnyt David Heyman. Leffan käsikirjoitusta työstää Mm. Saturday Night Live -sketsisarjaa pitkään kirjoittanut Simon Rich. Wonkan roolia on tarjottu tällä erää ainakin Ryan Goslingille, mutta vielä ei ole tiedossa, pääseekö Gosling esittelemään roolissa myös musikaalisia taitojaan, kuten musikaalissa La La Land. Sekä Gene Wilderin että Johnny Deppin tähdittämissä versioissa kuultiin molemmissa myös lauluja, joskin vain toisessa itsensä Wonkan suusta.

Lähteet: Variety, Independent

Kuva: Warner Bros./Jali ja suklaatehdas, 2005

Lisää luettavaa