George Lucas kertoi mielipiteensä Star Wars: The Last Jedistä

13.12.2017 17:47

Odotettu Star Wars: The Last Jedi tulee viimein elokuvateattereihin ympäri maailmaa. Tähtien sodan isä, George Lucas, ei enää ole mukana Star Wars -elokuvien tekemisessä, mutta hän toki seuraa niiden elämää edelleen. THR-sivuston mukaan The Last Jedin nähtyään Lucas oli hyvin vaikuttunut.

Lucas oli näkemänsä näytöksen jälkeen vaihtanut pari sanaa myös elokuvan ohjaajan, Rian Johnsonin, kanssa. Star Warsin isän edustaja Connie Wethingtonin mukaan kyse oli täysin kohteliaisuudesta. Aiemmin esim. alkuperäisestä Star Wars -trilogiasta asti kaukaisen galaksin Luke Skywalkeria näytellyt Mark Hamill (kuvassa) on todennut julkisesti, että Lucasilla oli uusimpia Star Wars -elokuvia varten ideat valmiina, mutta Disneyn ostettua franchisen oikeudet, ei näitä ideoita kuitenkaan käytetty.

Lucasin mahdollisen katkeruuden tästä saattoi kuulla kommentista, jonka hän antoi The Last Jediä edeltäneen The Force Awakens -leffan tiimoilta pari vuotta sitten. Tuolloin hän kehui fanien tulevan rakastamaan kyseistä elokuvaa, mutta jätti mainitsematta omat tuntonsa.

The Last Jedin kohdalla Lucas jatkaa diplomaattista linjaansa.

– Se on kauniisti tehty, Lucasin tiedetään todenneen.

Lähteet: THR, CinemaBlend, ScreenRant

Kuva: LucasFilm Ltd./Star Wars: The Last Jedi, 2017

Lisää luettavaa