Han Solo -leffan ohjaajien irtisanominen poiki ison ongelman

21 Jump Street -ohjaajakaksikko Phil Lord ja Chris Miller olivat vielä jokin aika sitten Han Solo -elokuvan ohjaajia, mutta saivat tehtävistään nk. kenkää. Lordin ja Millerin irtisanominen Star Wars -jatkumon spin-offista tapahtui poikkeuksellisen myöhäisessä vaiheessa - vain kolme viikkoa ennen kuin elokuvan kuvausten piti päättyä ja jo kuukausien töiden jälkeen. Tapaus ei ole vaikea yksin leffan kannalta, vaan myös Yhdysvalloissa ohjaajien oikeuksia valvovan ohjaajien killan eli DGA:n näkökulmasta.

Ohjaajien killan sääntöjen mukaan elokuvan ohjaajaa saa vaihtaa lähinnä vain äärimmäisessä hätätilanteessa. Lisäksi säännöt ovat erilaiset korvaajille, jotka tulevat elokuvan alkuperäisestä tekijätiimistä kuin taas tuon tiimin ulkopuolisille.

Näkemysristiriitojen vuoksi erotettujen Lordin ja Millerin tilalle nostettiin mm. sellaisia nimiä kuin Ron Howard (Apollo 13) ja Joe Johnston (Captain America: The First Avenger), mutta myös Han Solo -käsikirjoittaja Lawrence Kasdan ja -tuottaja Kathleen Kennedy. Sisäpiiristä tulevien huhujen mukaan Kasdan ja Kennedy eivät pitäneet Lordin ja Millerin improvisointia suosivasta ohjaustyylistä, ja jo vuosikymmeniä sitten Imperiumin vastaiskua kynäillyt Kasdan olisi lisäksi ollut pettynyt siihen, millainen käsitys Lordilla ja Millerillä oli rainan päähenkilön luonteesta.

Niin Kasdan kuin Kennedykään ei oikeastaan olisi kelvannut tämän elokuvan ohjaajaksi tässä vaiheessa itse, ohjaajien killan sääntöjen takia. [EDIT. 22.6. klo 23.40:] Myöhään torstai-iltana virallisella Star Wars -sivustolla vahvistettiin Ron Howardin korvaavan Lordin ja Millerin. Tämä ei silti välttämättä tarkoita, että Howard saa nimensä ohjaaja-tittelin yhteyteen tässä leffassa: Ohjaajien killalla on lopulta valta päättää, millä tavoin uusi ohjaaja mainitaan Han Solo -elokuvan yhteydessä - jos ollenkaan.

Nyt Han Solo -leffan kuvaukset ovat väliaikaisesti tauolla ja elokuvan ensi-ilta edelleen aikataulutettuna vuoden 2018 lopulle.


Lähteet: THR, Den of Geek, IndieWire, Deadline, We Got This Covered, LA Times

Kuva: Lucasfilm/Disney

R. Isoviita 22.06.2017 klo 17:23

Uusimmat uutiset