Venäläinen sukellusveneonnettomuus leffaksi

22.1.2016 15:23

Sukellusvenetragedia runsaan viidentoista vuoden takaa kääntyy elokuvaksi. K-141 Kursk oli venäläinen sukellusvene, joka vei merelliseen hautaan koko 118 hengen miehistönsä elokuussa 2000. Tapauksesta puuhataan nyt elokuvaa, jonka puikkoihin tarttuu tanskalainen ohjaajakuuluisuus.

Dogma 95 -teesejä, eli elokuvan tekemistä mm. mahdollisimman vähin lavastuksin ja keinotekoisin lisävalaistuksin, luomassa ollut Thomas Vinterberg (kuvassa) tunnetaan mm. leffoista Juhlat ja Jahti. Kurskin tarinaa hän alkaa kuvata tulevana syksynä. Leffan käsikirjoituksesta vastaa sotadraama Pelastakaa sotamies Ryanin vakuuttavasta käsikirjoituksesta Golden Globe- ja Oscar-ehdokkuudet napannut Robert Rodat.

Massiivisen merellisen onnettomuuselokuvan tekemiseen tarvitaan luonnollisesti suuret puitteet. Vinterberg onkin solminut sopimuksen ranskalaisen tuottaja ja ohjaaja Luc Bessonin EuropaCorpin kanssa tämän elokuvan tekemisestä. EuropaCorp, joka tekee parhaillaan myös Bessonin huippukallista tieteisfilmatisointi Valeriania, on yksi koko Euroopan suurimmista elokuvayhtiöistä.

Lähteet: Variety, EW

Kuva: Gus Kaage

Lisää luettavaa