Aladdinin suosikkihahmo olisi voinut yhä kuulostaa Robin Williamsilta

10.11.2015 11:24

Vaikka näyttelijä ja huumorimies Robin Williamsin poismenosta on yli vuosi, häntä kaivataan edelleen. Disneyn suositun Aladdin-animaation Hengelle ääntään lainannut verbaaliakrobaatti olisi voinut toimia saman hahmon äänenä vielä haudan takaa. Yhtiö suunnittelee uutta Aladdin-elokuvaa, mutta se ei voi käyttää Williamsin tekemiä taltiointeja enää uuden elokuvan yhteydessä.

Tällä hetkellä Disneyllä on suunnitelmissa kaksikin Aladdinin maailmaan sijoittuvaa ei-animoitua elokuvaa. Toinen niistä, Genies, kertoisi Hengen tarinan, eli kuinka sinertävä taikaolento juuttui Aladdinin löytämään lamppuun. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan yhtiöllä olisi harkittu Robin Williamsin äänen käyttämistä yhä Hengen osaan, sillä Williams tunnetusti taltioi kyseistä roolia varten improvisoitua materiaalia runsain mitoin. Vain pientä osaa kaikesta taltioidusta on jo käytetty Aladdinin yhteydessä.

Disney ei kuitenkaan voi noin vain hyödyntää vanhoja äänitallenteita. Sama Robin Williamsin asettama määräys, joka estää hänen nimensä käytön kaupallisissa tarkoituksissa 25 vuoden ajan hänen kuolemastaan, estää Disneytä käyttämästä myös mitään Williamsin tekemistä taltioinneista tuona aikana. Kuka mestarikoomikon Hengen roolissa voisi korvata, onkin iso kysymys, johon haetaan vastausta parhaillaan.

Lähteet: NY Post, SlashFilm

Kuva: Disney

Lisää luettavaa