Fast & Furious jatkuu

24.4.2015 08:57

Tänä viikonloppuna Fast & Furiousin hurjapäitä voi katsoa sekä leffateatterissa (Fast & Furious 7) että TV:stä (Fast & Furious 5). Parin vuoden päästä kaahailutarina saa jatkoa kahdeksannella osallaan. Näyttelijä Vin Diesel vahvisti eilen CinemaCon-tapahtumassa, että leffasarjan seuraavan osan ensi-ilta on huhtikuun 14. 2017.

Ottaen huomioon, kuinka tuoreimman Fast & Furious -elokuvan kanssa kävi, monikaan asia ei tässä vaiheessa ole vielä täysin varmaa. Vaikka Dieselin ilmoitukset ovat yleensä pitäneet paikkansa, eikä leffasarjan voi toivoa kohtaavan esimerkiksi yhtään uutta tragediaa, mitä tahansa silti voi tapahtua aina samoista yleisöistä kilpailevan elokuvan tuppautumisesta samalle ensi-iltaviikolle merkittävän tähden loukkaantumiseen kesken kuvausten. Ketkä elossa olevista Hurjapäät-näyttelijöistä Dominicia esittävän Dieselin lisäksi ovat mukana jatkossa – sekin on hämärän peitossa.

Furious 8, jonka nimikään ei ole vielä ns. kiveen hakattu, saattaa kuitenkin olla jälleen Justin Linin ohjaama elokuva, ellei hänen kalenterinsa ole jo liian täynnä. Taiwanilaissyntyinen Lin on selvästi tehnyt jotain oikein, sillä aina vuodesta 2006 asti, jolloin hän ohjasi Fast & Furious -elokuvaa ensimmäistä kertaa, kyseinen leffasarja on vain kasvattanut menestystään. Furious 7 on tahkonnut tähän mennessä lippuluukuilla jo järisyttävät miljardi dollaria ympäri maailman. Tuotantoyhtiö Universal neuvottelee Linin kanssa Furious 8:n lisäksi Furious 9:stä.

 

Lähteet: Deadline, Vulture, Screenrant, Box Office Mojo

Kuva: Universal

Lisää luettavaa