Taas yksi klassikko uusiksi

9.4.2015 07:04

Satufantasiat ovat ajan trendi, joten Disneyllä on tartuttu jälleen yhteen yhtiön vanhaan klassikkoon uudelleen. Tällä kertaa uutta elokuvaa muokataan puunukke Pinokkion seikkailuista. Vuonna 1940 valmistuneen piirrosanimaation tekotapaa ei toisteta, vaan elokuva on tarkoitus kuvata näyttelijöiden kanssa aidoissa lavasteissa.

Disneyn uutta Pinokkiota kirjoittaa Johnny Depp -draama Gilbert Grapen omasta kirjastaan käsikirjoittama Peter Hedges. Hedges on myös vastannut sellaisista kasvukertomuksista ja ihmissuhteita luotaavista käsikirjoituksista kuin Poika ja Dan in Real Life. Muista elokuvan tekijöistä ei ole vielä tiedotettu.

Tämä Pinokkio ei ole ainut samasta Carlo Collodin sadusta ammentava elokuvaprojekti. Myös monta rautaa tulessa pitävä Guillermo del Toro on viime vuosina liitetty yhteen animoituun Pinokkio-versioon, joskaan sen valmistuminen ei ole ollut ohjaajan kiireiden ja leffan tekotavan hintavuuden takia varmaa. Disneyn hamassa tulevaisuudessa valmistuvan Pinokkion lisäksi vastaavia uusversioita on ilmoitettu olevan tekeillä mm. Nalle Puhin seikkailuista, Dumbosta, Mulan-prinsessan kertomuksesta ja Kaunottaresta ja hirviöstä.

Kuva: Disney

Lähde: Variety, SlashFilm

Lisää luettavaa