Akatemia tiukkana Boyhoodin tekijöille

15.1.2015 10:10

Yli 12 vuotta tekijöidensä elämästä vienyt kasvutarina Boyhood on kerännyt paljon kiitosta, mutta palkintoseremonioissa sen tie ei enää näytäkään kuopattomalta. Richard Linklaterin (Rakkautta ennen auringonlaskua) käsikirjoittama ja ohjaama Boyhood palkittiin viime sunnuntaina kolmella Golden Globella, joista yksi tuli parhaan draamaelokuvan kategoriassa ja muut parhaan ohjaajan sekä parhaan naispääosan tunnustuksena. Nyt kuitenkin sekä elokuvatuottajien killan (PGA) että Oscarit jakavan elokuva-akatemian viestit ovat vihjanneet, ettei Boyhoodin ehkä kannata odottaa yhtä suurta suitsutusta niiltä.

THR:n saamien tietojen mukaan niin PGA kuin elokuva-akatemiakaan ei ole kelpuuttanut kahta Boyhoodin tärkeistä taustavoimista osalliseksi kilpailuihinsa. Jos tämä raina tulee PGA:n palkintojenjaossa tai Oscar-gaalassa kuitenkin voittamaan parhaan elokuvan palkinnon, nämä kaksi henkilöä eivät näin ollen saa olla vastaanottamassa sitä. Yleensä parhaan elokuvan palkinnon vastaanottajina ovat elokuvan tuottajat, mutta sekä PGA että elokuva-akatemia ovat katsoneet, etteivät tuottajat John Sloss ja Jonathan Shering ole tehneet tarpeeksi Boyhoodin hyväksi asemassaan – toisin kuin elokuvan kaksi muuta tuottajaa, Cathleen Sutherland ja ohjaaja itse.

Mikä sitten on tarpeeksi? Linklater on ilmaissut pitävänsä Slossia ja Sheringiä elokuvansa tuottajina, sillä Sheringin yhtiö rahoitti Boyhoodia jokaisena kuvausvuotena 200 000 dollarilla ja Sloss, joka on myös Linklaterin asianajaja, on järjestellyt muita elokuvan tuotantoon oleellisesti liittyviä asioita alusta alkaen. Parhaan elokuvan äänestystä hämmentävää päätöstä on akatemian osalta perusteltu mm. sillä, etteivät niin Shering kuin Slosskaan sen mielestä osallistuneet tarpeeksi mm. elokuvan käsikirjoituksen kehittelyyn, roolitukseen ja kuvausten seurantaan.

Lähteet: THR, Cinemablend

Kuva: Universal Pictures

Lisää luettavaa