Kevennys-mix: Osta oma Oscar ja opi puhumaan dothrakia

15.10.2014 16:03

Aitoja Oscar-patsaita päätyy kauppatavaraksi harvoin, sillä Yhdysvaltain elokuva-akatemia (Academy of Motion Picture Arts and Sciences) on määrännyt vuodesta 1950 alkaen jokaisen Oscar-voittajan ja heidän perikuntansa tarjoamaan voittopatsasta aina ensin takaisin akatemialle yhden dollarin hintaan, jos myyntihalut iskevät. Nyt yksi tuollainen himoittu palkinto on kuitenkin tulossa kaupan, nimittäin viime vuoden joulukuussa kuolleen valkokangaslegenda Joan Fontainen Oscar vuoden 1941 parhaasta naispääosasta (elokuvasta Vaarallisia valheita) saapuu Christiesin huutokaupattavaksi New Yorkiin 11.12.2014. Palkinnolla on historiallista arvoa mm. siksi, että se on ainut Hitchcock-elokuvasta luovutettu Oscar näyttelijälle. Jos tuon kultapojun tahtoo kirjahyllyynsä tai muualle nurkkiinsa, ostajan pitäisi olla valmis pulittamaan siitä 200 000 – 300 000 dollaria eli n. 160 000 – 237 000 euroa.

Lähde: Reuters (eng.)

Oletko aina halunnut käydä Batmanin Lepakkoluolassa? Sen pitäisi tulla mahdolliseksi tulevaisuudessa, sillä yritys nimeltä Otoy kehittelee yhdessä Warner Digital Seriesin ja DC Entertainmentin kanssa keksintöä, jolla pääsee Batmanin maailmaan. Tämä muikea kolmiulotteinen kokemus saadaan aikaiseksi virtuaalikypärän, kuten Oculus Riftin tai Samsung Galaxy Gear VR:n kautta ja myöhemmin toivottavasti myös muilla tekniikoilla. Ensimmäiset projektiin liittyvät kokeilut ovat käynnissä ja kuluttajille on lupailtu uutta sovellusta jo alkavan talven aikana.

Lue lisää Varietystä (eng.)

Malesialaisen Jaemy Choongin Instagram-sivu avartaa leffapostereita uuteen suuntaan. Choongin kuvat paljastavat mm. mitä Klonkku kykkii tekemässä LOTR-julisteessa, onko Freddyllä ja Jasonilla mielessä ehkä jokin muukin kuin pelottelu ja millä välineellä uusi Spider-Man käy kaupungin kriminaaleija vastaan.

Jaemy Choong Instagramissa

Lähde: GeekTyrant

Jim Henson (1936 – 1990) tunnetaan parhaiten Muppet-hahmoistaan ja Sesame Street -sarjasta, mutta nukkemaakarin pajalla on tehty paljon muutakin. Jim Henson Company julkaisee Youtubessa silloin tällöin animaatiota ja muita kokeellisia lyhyitä elokuvia, joiden parissa Henson elinaikanaan työskenteli. Kokeilut vaihtelevat psykedeelisistä pala-animaatiosta näyteltyihin pätkiin, jotka kuvastavat tekoaikaansa monin tavoin.

Katso Hensonin tuotantoa Youtubesta (eng)

Game of Thronesin fantasiamaailmassa kuultu dothraki on barbaarisen ihmisryhmän kieli. Tämä ei silti tarkoita, etteikö sitä voisi opetella samoin kuin vaikkapa italiaa tai urdua. HBO myy verkkokaupassaan sarjaansa liittyvää äänikirjaa, jolla kuka tahansa, khaleesi (kuvassa oik.) tai tavallinen tallaaja, voi ottaa dothrakin haltuunsa. Lisäksi Random House on julkaissut Applen sovelluskaupassa myytävän dothraki-kielisovelluksen. Kumpikaan ei, harmi kyllä, ole ilmainen.

Lue lisää Huffington Postin sivuilta (eng.)

Kuva: HBO/ Game of Thrones

Lisää luettavaa