Netflix-sopimus heti teatteripomojen hampaisiin

1.10.2014 07:56

Eilen uutisoitu sopimus Netflix-suoratoistopalvelun ja The Weinstein Company -tuotantoyhtiön välillä on joutunut heti vastatuuleen. Sopimusta, joka mahdollistaa joidenkin elokuvien levityksen yhtä aikaa sekä IMAX-elokuvateattereissa että Netflixissä heti tuoreeltaan, on nyt suomittu hieman yllättäen jopa IMAX-teatteriketjujen puolelta. Mm. Yhdysvaltain suurimpiin teatteriketjuihin kuuluvat Regal ja Cinemark, mutta myös Euroopassa toimiva IMAX-ketju Cineworld ovat ilmoittaneet jättäytyvänsä tällaisen levitysasetelman ulkopuolelle.

Isojen ketjujen, joista esim. pelkästään Regal omistaa 86 IMAX-teatteria, viesti on tiukka: ne asettuvat tässä asiassa myös niiden teatteriketjujen puolelle, joilla ei IMAX-saleja ole. Samalla ne ovat pyrkineet vähättelemään Netflixin solmimaan sopimukseen kuuluvia uutuusleffoja.

– Joidenkin tiettyjen IMAX-paikkojen pyörittäessä kotivideolevitykseen suunnattua elokuvaa, me Regalilla emme osallistu kokeiluun, jossa saman elokuvan voisi nähdä yhtä aikaa joko jättikankaalta tai jopa kännykän näytöltä. Uskomme, että todella nautittavan elokuvakokemuksen saavuttamiseksi valinta on selvä, toteaa Regalin markkinointiosaston varajohtaja Russ Nunley.

Ensimmäinen uuteen levityssopimukseen kuuluva elokuva, eli Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -elokuvan jatko-osa, on tulossa ensi-iltaan jo ensi vuonna. Vaikka Nunley laskee lausunnossaan myös sen ”kotivideolevitykseen suunnatuksi”, elokuvaa tähdittävät ensimmäisestäkin osasta tuttu Michelle Yeoh ja Ip Man -elokuvissa kamppailulajitaitojaan esitellyt Donnie Yen. Leffan käsikirjoituksesta vastaa John Fusco, jonka filmografiasta löytyvät mm. positiivisesti vastaanotetut rikostrilleri Ukkossydän sekä western Hidalgo. Elokuvan ohjaajana toimii alan moniottelija Woo-ping Yuen (eli Yuen Wo-Ping), joka on ohjannut useita muita toimintaelokuvia 1970-luvulta lähtien, joukossa Michelle Yeoh -raina Wing Chun.

Lähteet: THR, The Wrap, Variety, Screen Crush, BBC

Kuva: HKfotopoint

Lisää luettavaa