Transformers – Tuhon aikakausi viikonlopun katsotuin

1.7.2014 09:31

Michael Bayn ohjaama ja Mark Wahlbergin tähdittämä toimintaseikkailu Transformers – Tuhon aikakausi sai ensi-iltansa perjantaina 27.6. ja nousi viikonloppuna Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi huipputuloksella. Elokuva keräsi elokuvateattereissa yhteensä 32 939 katsojaa viikonlopun aikana. Transformers – Tuhon aikakausi -elokuvan ensi-iltaviikonlopun katsojamäärä on kuluvan vuoden paras ulkomaisen elokuvan avaustulos Suomessa.

Elokuva päihitti tuloksellaan myös Transformes-elokuvasarjan aikaisempien osien Transformers (2007), Transformers: Kaatuneiden kosto (2009) ja Transformers: Kuun pimeä puoli (2011) ensi-iltaviikonloppujen katsojaluvut Suomessa – huolimatta siitä, että edelliset elokuvat saivat ensi-iltansa keskiviikkona ja Tuhon aikakausi perjantaina.

Transformers – Tuhon aikakausi sai meillä ensi-iltansa yhtä aikaa mm. Yhdysvaltojen kanssa ja on tällä hetkellä katsojatilastojen kärjessä ympäri maailmaa. Kuten maailmalla, myös meillä elokuva nousi niin ohjaaja Michael Bayn kuin päätähti Mark Wahlberginkin kaikkien aikojen suurimmaksi menestykseksi ensi-iltaviikonlopun tuloksia vertailtaessa.

Lähde: Finnkino

Lisää luettavaa