Lisää zombeja!

2.4.2013 12:37

Legendaarisen zombie-elokuvasarjan uudelleenlämmittely, Evil Dead, on vasta saapumassa teattereihin, mutta leffan ohjannut Fede Alvarez miettii jo jatkoa. Meillä kesäkuussa ensi-iltaan tuleva Evil Dead saa mitä luultavimmin jatko-osan tai jopa useampia, mikäli remaken suosio osoittautuu tarpeeksi suureksi. USA:ssa iso joukko toimittajista, jotka ovat uuden Evil Deadin jo nähneet, ovat kehuneet sitä lupaavasti.

Esimerkiksi kehuista nostettakoon Screencrush.com:in Matt Singerin arvostelu, jossa uudesta Evil Dead -elokuvasta todetaan mm. seuraavaa: ”Kiitos sille, mitä kandarialaista demonia ikinä käsikirjoittaja-ohjaaja Fede Alvarez rukoilikaan. Se kuuli hänet ja vastasi hänelle: jollain ihmeellisellä tavalla Alvarezin Evil Dead onnistuu, se on originaalin Evil Deadin tapainen mutta enemmillä gorella, ylenannolla, verellä ja paikoiltaan repäistyillä jäsenillä varustettu.”

ComingSoonin Alvarezilta saaman tiedon mukaan Evil Dead -sarja jatkuisi hänen osaltaan ainakin toisen elokuvan verran, kun myös alkuperäisen viiden nuoren ja pirullisten demonien mittelön kirjoittanut sekä ohjannut Sam Raimi jatkaa puolestaan Army of Darkness -elokuviaan. Molemmissa franchiseissa esiintynyt ja edelleen mukana oleva näyttelijä Bruce ”Ash” Campbell totesi samassa haastattelussa seitsemän elokuvan kuulostavan hyvältä lukumäärältä. Seitsemän leffaa saattaa kuulostaa vitsiltä, mutta päätöselokuva vaikuttaa kieltämättä mielenkiintoiselta. Siinä tekijät kertoivat aikovansa yhdistää sekä Evil Deadin että Army of Darknessin maailmat.

 

Kuva: Sony Pictures

Lisää luettavaa