Animaatiota pukkaa sekä Del Torolta että muilta

13.12.2012 21:37

Pan’s Labyrinthin myötä likimain kaikkien tietoisuuteen ponnahtanut meksikolaisohjaaja Guillermo Del Toro on solminut sopimuksen Fox Animation Studiosin kanssa animaatiosta nimeltä Book of Life. Elokuva ei sinänsä ole monessa projektissa mukana olevan Del Toron paletissa uusi, sillä hän on työstänyt sitä jo aiemmin nimellä Day of the Dead. The Hollywood Reporterin saamien tietojen mukaan myös Pixarilla on samankuuloinen projekti, joten Del Toron latinalaisamerikkalaisen rakkaustarinan otsake katsottiin viisaammaksi vaihtaa.

Del Toron tietokoneanimaatio saa Indiewiren mukaan ensi-iltansa 2014, ellei jokin ylitsepääsemätön este sotke suunnitelmia. Ohjaajan työlistalla on myös uusi ja stop motion -tekniikalla toteutettava Pinokkio-animaatio, josta ei kuitenkaan ole hiiskuttu paljoakaan uutta viime aikoina. Hieman enemmän on kerrottu puolestaan Disneyn tulevasta prinsessa-leffasta Frozen, jonka ensi-iltapäivän on ilmoitettu sijoittuvan ensi vuoden lopulle.

Frozen on pitkien Disney-animaatioiden joukossa jälleen yksi tanskalaissatusetä Hans Christian Andersenin tuotannosta ammentava teos. Lumikuningatar-satuun löyhästi perustuva elokuva kertoo Anna-nimisen neitokaisen vaarallisesta matkasta yli vuorten ja läpi ikuisen talven hyytävän kuningattaren luo. Yhtiö kehitteli versiotaan Lumikuningattaresta jo aiemmin, mutta keskeytti sen valmistelun ”tarinaan liittyvistä syistä vuonna 2010”, kuten The Collider asian ilmaisi. Uuden version jäänsinervää konseptitaidetta on nähtävissä niin ikään The Colliderin sivuilla.

 

Kuva: Gage Skidmore

Lisää luettavaa