Steve Jobs -tarinat kilpasilla

19.5.2012 09:45

Viime
vuonna edesmenneen tietotekniikkaguru Steve Jobsin
elämästä on tällä hetkellä tekeillä kaksi
elokuvaa. Elokuvista ensimmäinen, melko tönkösti nimetty Jobs: Get
Inspired
on jo aloittanut kuvauksensa. Elokuva kattaa suurin piirtein
vuodet 1971-2000. Jobsin roolia esittää Ashton Kutcher, joka
nähdään oheisessa kuvassa kuvauspaikalla. Kulissien takana
sovitaan levityssopimuksia tähtäimenä saada elokuva teattereihin
vielä vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Indie-tason
projektin vastapainona on suuryhtiö Sonyn panostus, joka on ollut
liikkeissään hieman hitaampi. Elokuva on vasta löytänyt
käsikirjoittajansa, mutta toisaalta etsikkoaika kannatti, sillä sen
päätteeksi matkaan lähti vauhdikkaasta dialogintuottamisesta tunnettu Aaron Sorkin (The Social Network, West Wing, Kunnian
miehiä
). Hänen käsikirjoituksensa pohjaa vain pari viikkoa Jobsin
kuoleman jälkeen ilmestyneeseen Walter Isaacsonin kirjoittamaan
elämänkertaan ja Jobsin kanssa Applen perustaneen Steve Wozniakin tarjoamiin
vinkkeihin. Vaikka elokuvan pääosanesittäjän vakanssi on vielä
auki, on huhumylly pyörittänyt rooliin George Clooneya ja Noah
Wylea. Wyle lienee kahdesta vähemmän tunnetumpi, mutta toisaalta
hän esitti Jobsia jo TV-elokuvassa The Pirates of Silicon Valley
(1999).

Lähde:
www.collider.com

Lisää luettavaa