Iron Sky:n pääsiäissaldo yli 2.3 miljoonaa euroa

10.4.2012 13:09

Pääsiäisenä elokuvateatteriensi-iltansa Suomessa, Norjassa ja saksankielisessä Euroopassa saanut kotimainen scifikomedia Iron Sky avasi komeilla katsojaluvuilla. Kuunatsien maailmanvalloitusta ihasteltiin yhteensä 340 valkokankaalla, ja tuloja lippuluukulla kertyi yli 2,3 miljoonan €:n edestä. Avaus lupailee hyvää myös sadoille elokuvaan sijottaneille fanisijoittajille.

Yhteensä Iron Sky:n on nähnyt jo yli 250,000 katsojaa, ja Suomessa elokuva oli ylivoimainen ykkönen yli 70,000 katsojan voimalla, lyöden mm. jättihitti Hunger Gamesin avausviikon luvut.

”Mahtava avaus, tästä on hyvä jatkaa”, Iron Sky:n tuottaja Tero Kaukomaa Blind Spot Picturesista iloitsee. ”Ne maat, jotka eivät vielä ole päättäneet lopullista levitysstrategiaansa ja kokoluokkaa, saavat nyt toivottua rohkaisua päätöksiinsä. Tämä avaus indikoi meille miljoonia elokuvateatterikatsojia ympäri maailman. Nyt yhdessä faniemme kanssa pidämme huolta että sana tästä leviää tehokkaasti kaikkialle”.

Saksassa elokuva pieksi kopiokohtaisella keskiarvolla yli tuplasti muut – 164:llä kopiolla saatiin 150,000 katsojaa. Saksan levitysyhtiö Polyband nostaa kopiomäärää toiselle viikolle vastaamaan kysyntää.

”Saksalaiset ovat ottaneet Iron Sky:n vastaan avosylin”, sanoo Saksan levitysyhtiö Polybandin toimitusjohtaja Swetlana Winkel. ”Nyt on meidän aikamme vastata kysyntään ja tuoda Iron Sky vielä laajemmin Saksan markkinoille nostamalla kopiomäärää.”

Myös ohjaaja Timo Vuorensola on tyytyväinen. ”Moni on epäillyt, löytääkö suuri yleisö Iron Sky:n, joka kilpailee näkyvyydestä maailman kalliimpien tieteiselokuvien rinnalla. En rohjennut unelmoidakaan näin räväkästä aloituksesta, mutta hienoa on nähdä, että verrattaen pienellä budjetillammekin olemme onnistuneet selättämään monet huomattavasti näkyvämmät ja kookkaammat kilpailijamme. Kiitos tästä kuuluu etenkin faniyhteisöllemme, joka on auttanut levittämään sanaa netissä ja puskaradiossa laajemmalle kuin mitä millään markkinointikampanjalla olisimme onnistuneet saamaan.”

Seuraavaksi Iron Sky marssii valkokankaille Islannissa, Ruotsissa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Puolassa, Sloveniassa, Serbiassa, ja lista laajenee jatkuvasti. Työryhmä päivittää levityskarttaansa sitä mukaan kun levityspäätökset vahvistuvat, ja tämänhetkistä tilannetta voi seurata osoitteesta: http://www.ironsky.net/site/film/releasedates/

Lähde: Blind Spot Pictures

Lue Iron Sky:n arvosteluja.

Lisää luettavaa