William Friedkin: Manaaja (1973)
Richard Donner: Ennustus (1975)

Mulla on ollut viimeiset viikot ihan törkeän hauskaa katsoa näitä vanhoja kauhun klassikoita. Hollywood-tason produktioiden ohella on tietysti kaikki B-tason kura, gore, eksploitaatio, ym. mitä nyt osaa en ole tainnut nähdä sitten kouluvuosien ja kirjastosta lainattujen hikisten kasettien päivien.

Manaajaa olen aina pitänyt enemmän hauskana kuin pelottavana. Tämähän on selvästi vähän kuin kuvausta äärimmäisen vanhoillisen perheen suhtautumisesta lapsensa alkavaan murrosikään. Tietysti apuun tarvitaan pappiakin. Tämäkin tarina perustuu tositapaukseen, joskin vihtahousun osallisuudesta voidaan senkin suhteen olla montaa mieltä. En tiedä mitä Mike Oldfieldin Tubular Bellsillä on tekemistä sielunvihollisen kanssa muuten kuin pirullisen kovan laatunsa kautta. Tai onhan ne polyrytmit varmaan vähän hermostuttavia jos ei ole tottunut.

Ennustuksesta tulee mieleen yksi tarina murhaajan isästä. Isäukko oli huomannut pojassa luonnevikaa jo pienestä lapsesta asti ja pohtinut vakavissaan, josko pikkunilkki pitäisi ottaa hengiltä ennen kuin jotain tosi pahaa tapahtuu. Lopulta tuo nuori mies sitten tappoikin jonkun sivullisen ja sai kuolemantuomion. Tappaja aneli tuomarilta pikaista kuolemaa vuosikausien kitkuttelun sijaan ja pienen perseilyn jälkeen saikin sitten tuomionsa. Tätä tositarinaa vain ei säestänyt Jerry Goldsmithin legendaarinen soundtrack. Ennustuksessa on oikeasti yksi parhaista musaraidoista koskaan.