Maailmanlaajuiseksi ilmiöksi noussut kauhutrilleri, jossa nuoripari alkaa kokea outoja uudessa kodissaan. Yliluonnollisen riivaajan läsnäolo yritetään tallentaa videokameralla, ja öiset tapahtumat kasvattavat pelkoa päivä päivältä.
Arviot
Mestarillinen tunnelmapaukku ja vahva debyyttiteos
Siinä missä kauhugenre on viime vuosina enemmän liikkunut laidasta-laitaan pitkälti uusintaversioiden ja kidutuskauhuelokuvien kanssa, niin kyllä parit täysosumat on myös mukaan mahtunut. Ensikertalaisen Oren Pelin käsikirjoittama ja ohjaama kauhuelokuva Paranormal Activity onkin sitten jo yksi genrensä parhaimmistoa viime vuosilta, joka pääsi yllättämään puskista sen verran loistavasti, että sanattomaksi vetää. Paranormal Activity valmistui jo vuonna 2007, […]
Elokuvana keskinkertainen, mutta pelottavuustaso on täysi kymppi.
Kauhuelokuvaa voi nykyään tehdä todella halvalla ja saada silti elokuvasta menestys. Oren Pelin käsikirjoittama ja ohjaama Paranormal Activity on tämän hetken paras esimerkki todellisesta kauhuilmiöstä. Vain 15 000 dollarilla tuotettu, yhdellä kameralla ohjaajan omassa kodissa kuvattu elokuva sai ensi-iltansa kauhufestareilla jo vuonna 2007. Vasta tänä vuonna se pääsi ensin Yhdysvalloissa rajoitettuun levitykseen, ja positiivisten tulojen […]
Ei tarjoa lajissaan mitään uutta ihmelteltävää.
Täytyy kyllä sanoa, että Paranormal Activity on ollut minulle suhteellisen suuri pettymys. Ensinnäkin. Kaikkien niiden “Kaikkien aikojen pelottavin elokuva” ja “Älä katso tätä yksin”- kommenttien jälkeen odotin pelottavaa pakkausta, mutta mitä sainkaan. Elokuvan, jonka aikana ainoa pienikin jännityksen tunne tulee vasta elokuvan loppumetreillä. Elokuva kertoo nuoripari Katie ja Micahista. He tallentavat öisiä tapahtumia videolle, ja […]
Kommenttien selaus
Ensimmäinen Paranormal Activity on hyvin onnistunut kauhuelokuva ja tämän katsoo toiseenkin kertaan mielellään. Juonessa seurataan Katie Featherstonin ja Micah Sloatin esittämää nuorta pariskuntaa Katieta ja Micahia, jotka ovat juuri muuttaneet uuteen taloon. Joka yö kuitenkin talossa tuntuu tapahtuvan outoja asioita ja Micah on hommannut videokameran talleentaakseen tapahtumat todisteeksi ja selvittääkseen kuka siellä oikeasti kummittelee. Juoni on hyvin yksinkertainen, mutta joka yö lisääntyvät ja pahenevat tapahtumat tekevät siitä mielenkiintoista seurattavaa alusta loppuun asti. Kuvaustyyli onkin dokumenttimainen ja keskittyen lähinnä makuuhuoneen kuvaukseen yöaikaan. Molemmat näyttelijät tekevät kelpo roolisuoritukset ja pariskunnan kemia pelaa hyvin Katien ottaessa pelottelut tosissaan ja Micah taas ottaa aika rennosti outoudet vastaan. Loppuratkaisu on myös varsin kelvollinen ja DVD:ltä löytyy jopa pari eri vaihtoehtoa lopetukseksi ja molemmat niistä ovat kyllä toimivia.
Kommenttien selaus