Tuhrihampaat

Joku

Ei ollu oikeestaan mitään odotuksia ennakkoon tän leffan suhteen. Piti vaan saada koneeseen jotain mahdollisimman hölmöä ja viihdyttävää, joten kotimaista käännösnimeä Tuhrihampaat -kantava leffa valikoitu aika helposti. Täytyy sanoa, että yllätyin. Ajattelin, että kyseessä on joku ihan ö-luokan räpellys, kun en tosiaan tästä yhtään mitään tiennyt. Paitsi tietysti sen mitä kannen perusteella voi odottaa, parodiaa Uhrilampaista. No itseasiassa elokuva parodioikin sitten juonensa puolesta enemmältä osin Psykoa, kuin Uhrilampaita. Totta kai Uhrilampaat on myös vahvasti keskiössä ja Dom DeLuise ottaa Lecterin hahmon omakseen “Tohtori Animalina”. Tuhrihampaat tekee kyllä pilkkaa ja parodiaa oikeastaan kaikista tuon ajan trillereistä ja vaikka mistä muista tunnetuista elokuvista. Tää onkin tavallaan elokuvafanille ihan hauskaa bongailtavaa, että mitä milloinkin irvaillaan. Vitsejä tulee todellinen täyslaidallinen, lähestulkoon joka ikinen dialoginpätkä tai kuva sisältää jonkun gagin. On visuaalista kamaa ja sitten sanailua. Leffa tuokin vahvasti mieleen esimerkiksi Zuckerien elokuvat kuten Mies ja alaston ase tai Hei, me lennetään! Ja sitä tyyliä taatusti on tässä haettukin. Mihinkään noiden porukoiden tasoiseen settiin Tuhrihampaat ei yllä, mutta se tykittää niin paljon läppää eetteriin, että väkisinkin osa vitseistä osuu hyvin. Osa jutuista lentää toki ohi mutta osa oli jopa niin typeriä lähes metatason juttuja, että niille tuli repeiltyä kyllä pahasti. Raaoista ja tyhjiöpakatuista lihanpalasista kasautuu yhtäkkiä kokonainen kroppa, joka sitten paljastuu Pavarottiksi. Tämä oli syönyt kokonaisen lehmän ja pieraistuaan hajonnut kappaleiksi? Tätä tasoa siis nää jutut on, ja vaikka sitä on vaikea itsekään uskoa niin toimii oikein hyvin. Tai sitten omaan vaan helvetin oudon huumorintajun. Tuhrihampaista tekis mieli sanoa, että se on niin huono elokuva että se on hyvä. Mutta kun ei se oikeastaan ole edes huono elokuva. Se tekee pölhöt juttunsa itsetietoisesti. Tän castia voi myös vain ihmetellä. Elokuvaan on saatu ihan uskomaton liuta hyviä näyttelijöitä. Monet ohjaajat myös heittää nopeat roolit leffassa. Ainakin John Landis, Joe Dante, John Carpenter ja Mel Brooks vilahtaa ruudulla ja taisipa siellä olla joitain muitakin. Leffan ohjaaja Ezio Greggio (joka itsekin näyttelee leffassa keskeistä roolia) on itseasiassa Mel Brooksin hyvä ystävä ja kun tätä komedian tyyliä katsoo, niin miehillä on kyllä selkeästi yhtäläisyyksiä elokuviensa kanssa. Tuhrihampaat oli Greggion ohjausdebyytti ja ilmeisesti siis nimenomaan tämän yhteydessä hän Brooksin kanssa tutustui. Äijähän nähtiin myöhemmin sitten Brooksin Dracula-parodiassa Dracula: Dead and Loving It.

Positiivinen yllättäjä suorastaan. Kaikessa älyttömyydessään, tönkköydessään ja typeryydessään viihdyttävä ja naurettava leffa. Tuhrihampaat kaiketi nautiskeleekin pienimuotoista kulttisuosiota, mutta harvemmin tästä kuulee kenenkään puhuvan yhtään mitään. Imdb-pisteytyskin on latteat 4.6. Mä annan itse tältä istumalta kolme tähteä viidestä.