Madison huomaa kauhukseen hänen painajaiset muuttuvat hirvittäväksi todellisuudeksi.
Arviot
Hyytävän tehokas tunnelmacoctail joka nousee James Wanin parhaaksi elokuvaksi sitten ensimmäisen Saw:n.
Ohjaaja & käsikirjoittaja James Wan on pistänyt itsensä likoon yhtenä viime vuosien tehokkaimmista tunnelmanluojista. (), () ja () kauhuelokuvasarjojen pääarkkitehtinä toimiva James Wan on päässyt myös kokeilemaan taitojaan toimintaseikkailu elokuvien parissa () ja () kaltaisilla elokuvilla. James Wan näytti kykynsä myös varsin pätevällä kostotrilleri () ja kliseisen tehokkaalla nukkekauhuelokuva () joissa myös tunnelma oli saatu […]
andy
Arvosteltu: 11.09.2021
Elokuvan rakenne menee kuin vuoristorata ja sen kyyti on hyvää. Alussa luulin katsovani scifiä tai kummittelu elokuvaa ja sitten homma menee trilleriksi tai oikeastaan gialloksi, jossa jahdataan sarjamurhaajaa. Lopussa vedetään bodyhorroria ja kunnon toimintaa. Musiikki valinnat oli myös hyvin erikoiset, mutta ne toimi ihan helvetin hyvin. Lopussa ajattelin, että wau olipa hyvä ja viimeisen päälle viilattu kauhuleffa pitkästä aikaan. Kyllä se James Waan osaa.
Olihan ihan helvetin outo elokuva. Ensinnäkin, kenelle tämä on suunnattu? James Wan on ympännyt tähän otteita ties mistä. Tuntua on monista eri kauhuelokuvan genreistä, puhumattakaan lähestulkoon suoria lainauksia vanhemmista elokuvista. Ulkoasu tuo mieleen 70-80 -lukujen italokauhuelokuvat ja oikeastaan erittäin hyvällä ja toimivalla tapaa. Juoni on vähintäänkin yhtä absurdi kuin joissain huurupäisimmissä gialloleffoissa. Murhaajan ulkoasu mustia hanskoja ja tikaria myöden on suoraan myös suoraa kaikua tuosta genrestä. Samalla tässä on sellaista bodyhorror-vibaa ja tulipahan jopa Henenlotterin Basket Case mieleen paikoitellen. Huumoria Malignantissa ei juurikaan ole, mutta onpa kuitenkin. Eli siis elokuva ei suoranaisesti heittele vitsiä, mutta dialogi on paikoitellen ihan käsittämättömän pökkelöä ja typerää, ja se pistää väkisinkin naurattamaan. Ylipäänsä leffa ottaa sellaisia käänteitä, että James Wanin on pakko ollut tietää tekevänsä kalkkunaa. Sitä Malignant tavallaan on, ison budjetin kalkkunaleffa. Mitään aitoa jännitettä tässä ei oikeastaan ole, mutta niin outoa menoa kylläkin, että ei tämän parissa aika käy pitkäksi. Tavallaan tuli mieleen sellaiset suuruudenhullut surrealistisia piirteitä omaavat kauhuleffat mieleen kuin ”The Visitor” 70-luvun lopulta. Musiikit elokuvassa oli muuten oikeesti hyvät, vaikka Pixiesin Where is my Mind istuukin vähän heikosti sekaan. Toisaalta sekin ehkä tukee jotenkin tätä kummallista fiilistä tässä leffassa.
Ihan virkistävä elokuva, etenkin kun ottaa huomioon että valtaosa suuren budjetin kauhuleffoista tänäpäivänä on ennalta-arvattavia ja ylipäänsä ihan paskaa. Sitähän Malignantkin pohjimmiltaan on, mutta ainakin se viihdyttää ja jää takuulla mieleen.