Aquaman and the Lost Kingdom

(2023)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Aquaman and the Lost Kingdom
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Aquaman and the Lost Kingdom
Valmistusvuosi:2023
Pituus:124 min
Pisteytyksiä: 4
Tarkka arvio: 2.63

Black Manta, jonka ei onnistunut kukistaa Aquamania ensimmäisellä kerralla, haluaa edelleen kostaa isänsä kuoleman eikä kaihda keinoja tuhotakseen Aquamanin lopullisesti. Tällä kertaa Black Manta on entistäkin vahvempi vihollinen käyttäessään apunaan myyttistä Mustaa kolmikärkeä ja sen sisältämää ikivanhaa pahuuden voimaa. Aquaman ryhtyy taisteluun pyytäen yllättäen avukseen vangitun veljensä Ormin, Atlantiksen entisen kuninkaan. Heidän tulee unohtaa vanhat kaunansa ja käydä yhteistyöhön suojellakseen valtakuntaansa ja pelastaakseen Aquamanin perheen—ja koko maailman—peruuttamattomalta tuholta.

Ensimmäisen elokuvan rooleihinsa palaavat samat tähdet: Jason Momoa on Arthur Curry/Aquaman, joka yrittää nyt tasapainotella niin Atlantiksen kuninkaan kuin isän rooleissa; Patrick Wilson on Orm, Aquamanin velipuoli ja arkkivihollinen, jonka on nyt omaksuttava uusi rooli veljensä vastahakoisena liittolaisena; Amber Heard on Mera, Atlantiksen kuningatar ja kruununperijän äiti; Yahya Abdul-Mateen II on Black Manta, joka on entistäkin omistautuneempi kostamaan isänsä kuoleman tuhoamalla Aquamanin, tämän perheen ja koko Atlantiksen; ja Nicole Kidman on Atlanna, tulisieluinen johtaja ja soturin sydämellä varustettu äiti. Rooleihinsa palaavat myös Dolph Lundgren, joka on kuningas Nereus, ja Randall Park, joka on tri Stephen Shin.

Leffasarjan osat: Aquaman (2018), Aquaman and the Lost Kingdom (2023)

Liittyy: Batman v Superman: Dawn of Justice (2016), Justice League (2017), Zack Snyder’s Justice League (2021)

Kommentit & Pisteytykset

Vilperi

5/10

Also Starring

2,5

c4fkw294ziq

.

andy

Aquaman and the Lost Kingdom on kertaalleen viihdyttävä sanalla sanoen varsinainen sekamelska DC tykitys. Kieltämättä lupaavasti käynnistyvä tarina heittää tämän jälkeen melkoisen formulatempon päälle ja sen jälkeen tapahtuu paljon asioita. James Wan tasapainottelee hauskasti toimintaseikkailua ja komediaa pienellä ripauksella kauhua varsinkin alkupuolella tuli pariinkin kertaan The Thing ajatuksiin. Efektit olivat osittain näyttäviä varsinkin metallilonkero alukset, mutta pariin otteeseen CGI oli melkoista suttua. Tarina itsessään oli melko geneerinen hyvä vs paha asetelma johon oli otettu Star Warsia, Sormusten Herroja ja Avatarta mukaan. Jason Momoa ja Patrick Wilson kannattelevat elokuvaa harteillaan mainiosti ja saavat välilleen toimivan kemia. Yahya-Abdul-Mateen II ja hieman jopa yllättäen Dolph Lundgren saavat omat hetkensä tarinan keskellä samoin hassua tiedemiestä esittävä Randall Park. Vastaavasti Pilou Asbækin toinen pääpahis hukataan tyystin tylsäksi CGI-peikoksi. Ehkä tämän jälkeen on ajankohtaistakin pistää DC supersankarit pienelle lomalle odotteleen James Gunnin uutta Supermania.
[stars=3]

Lisää luettavaa