Vainoharhaisuus. Siinäpä vasta kiusankappale. Vaiva vie uhrinsa pelkoihin, joiden pyörteiden imua on vaikea vastustaa. Paranoidisuus voi myllertää elämää pahemmin kuin yksikään haihurrikaani tai mogwai, mutta ajatellaanpa positiivisesti. Voisiko harhoillaan saavuttaa jotain huikeaa? Kenties jotain sellaista, josta ammentaisi luovaa energiaa koskettaviin taideteoksiin? Voisiko ahdistuksellaan oivaltaa jotain hyvin merkittävää alitajunnastaan? Voisiko taistelunsa tuulimyllyjä vastaan nähdä elämää eteenpäin työntävänä voimana? Onko vainoharhaisuus fantastista? Chris Hopewellin ja Crispian Millsin ohjaama komedia ”A Fantastic Fear of Everything” ei lupaa vastata kysymyksiin, mutta käyttää niitä kuitenkin eräänlaisina teemoinaan.
Elokuva esittelee aiheensa Simon Peggin tulkitseman Jackin kautta. Jack on nuhruinen kirjailija, jonka elämää rajoittavat fobiat pesukoneista ja vainoharhaisuus varjoissa kyttäävistä murhaajista. Puolustus on paras hyökkäys: Jack linnoittautuu kotiinsa ja pitää vaatteidenpesua varsin yliarvostettuna puuhana. Harmi vain, että jostain tarvitsee pieraista elanto. Niinpä Jack elättää itseään kirjoittamalla lapsille satukirjaa kiukusta pihisevästä siilistä. Jackin kustantajarouva De Grunwald (Clare Higgins) pitää siilisaduista, mutta Jack tykkäisi syventyä viktoriaanisten murhaajien elämänkertoihin. Vaikka aihe lamauttaa karmivuudellaan, entisajan surmaajissa oli sentään eleganssia. Sitäpaitsi Jack tietää, että murhaajatutkimukselle voisi olla kysyntää koska kotikaupungissa liikkuu huhuja sormia katkovasta tappajasta. Siilikirjailija huokailee kotikonnun sekoboltsin tyylitajuttomuutta, muttei kyseenalaista tämän vaarallisuutta. Suurin huoli on se, että sormi-irrottelija voi olla aivan kuka tahansa. Kuten esimerkiksi salaperäinen kustantaja Harvey Humphries (Kerry Shale), joka haluaisi keskustella Jackin kanssa viktoriaanisista murhaajista. Jack tietää, että miehen h-sointisessa nimessä särähtää mielipuolen sadistisuus. Toisaalta Jack tarvitsee rahaa. Tästä alkaa elokuvan varsinainen tarina: jos Jack haluaisi uhmata vaaroja ja tavata herra Humphriesin, tämän olisi annettava itsestään hyvä ensivaikutelma eikä sellainen onnistu jos ainoat salonkikelpoiset vaatteet lemuavat karseammalta kuin ruumishuone.
Jos omaa vähäänkään vainoharhaisia tai paniikkikohtausmaisia piirteitä luonteessaan, ”A Fantastic Fear of Everythingin” meno voi tuntua tuskaisan tutulta ja leffa voi olla sen puoleen epämiellyttävä kokemus. Jos pelot tunnistaa tutunoloisiksi ja päähenkilö Jackin yliampuvuudet ymmärtää, voi käydä niin että katsoja huomaa nauravansa – ei alkkareita uunissa kuivattavalle Jackille – vaan itselleen ja omille luuloilleen. En kammoa pesukoneita, mutta muistan kuinka pelottavaa oli ensi kertaa elämässään käsitellä tuota massiivista ja jylisevää konehirviötä. Ja myönnän, että stressaantuneena on helppo muuttua ahdistuneeksi, jolloin kuvittelee kaiken maailman rahinat ja kolinat vähintäänkin murhaajan tasoiseksi ongelmaksi. Koska harvempi meistä yltää ihan Jackin tasolle, omat pessimistisyystaipumukset tuntuvat varsin mitättömiltä tähän verrattuna. Näin sympaattisesta erakosta alkaa pitämään.
Kuten jo ehkä juonesta arvaa, ”A Fantastic Fear of Everything” on mukavan omalaatuinen tapaus niin tarinaltaan kuin toteutukseltaan. Sen alkupuolisko on tiivistunnelmaista jännärikomediaa, jonka seassa on kauhuelementtejä. Ensimmäiset 50 minuuttia vietetään siilikirjailijan päässä. Jack näkee murhaajan missä tahansa, kenestä tahansa. Niillä on tietynlainen katse. Verestävä silmämuna vahtii herkeämättä Jackin jokaista liikettä. Eihän mies sellaista kestä. Koska polla sekoaa vähemmästäkin, katsoja päätyy seuraamaan kirjailijan tragikoomista höpsähtämistä kaoottiseen kotiin, jossa vaarat väijyvät joka kulman takana. Elokuvan alkupuolisko onnistuu riemastuttamaan kauhun ja komedian taidokkaalla balanssilla, yhdistelmällä, jota on yleensä haastavaa toteuttaa kunnolla. Ensimmäinen tunti on ihanan (melo)dramaattista, painostavaa ja paikoin jopa ahdistavaa seurattavaa. Tunnelmia yhdistelee hämähäkin lailla maukas musta huumori, joka osaa hyödyntää kauhukliseitä melko freesisti. Erityisen hienoa tässä kaikessa on se, kuinka Jackin vainoharhaisuus pursuaa yli äyräiden ja saa koomisia piirteitä ilman, että mitään tarvitsee varsinaisesti edes tapahtua. Hermoilevan päähenkilön mielikuvitus hoitaa kaiken jännityksen kotiin.
Nostan aina näkymätöntä hattuani mikäli elokuva onnistuu jännittämään ja luomaan painostavaa tunnelmaa ilman, että mitään on tapahtunut. ”A Fantastic Fear of Everything” tuo etäisesti mieleen Alfred Hitchcockin klassikkoelokuvan ”Takaikkuna”, jossa levottomuutta luodaan samalla lailla kotona istuskelevan päähenkilön kuvitelmilla. Eroa on siinä, ettei kirjailija-Jackin päänupissa ole kaikki niin hyvin kotona kuin ”Takaikkunan” L.B. Jefferiesillä. Jack ei tarvitse pelästymisiin muuta kuin avonaisen ikkunan ja tuulessa lepattavat verhot. Samaan tapaan joulurauhaa hoilaava lapsikuoro näyttää varsin epäilyttävältä ja hollilla pyörivät poliisit palvelevat tietenkin itse pääpirua, Jackin sormia himoitsevaa murhaajaa. Ja mitä jos Jackille tapahtuu Jekyllit ja Hydet, mitä jos kaikki luulevat häntä sormimurhaajaksi? Leffa rullaa hilpeän synkeästi äärimmäisyyksistä toisiin, joita hienotunteisemmassa ja arkisemmassa ”Takaikkunassa” ei esiinny.
Elokuvan aloitus ja etenemistapa on sellainen, jolle kohottaisin olemattoman hatun lisäksi maljaa. Huumoria minun makuuni. Kun Jack käy selvittelemässä pelottavia näkyjään lastenkekkereitä ihastuttaneen psykiatrin luona, siilimies ymmärtää seuraavan siirtonsa – painajaismaisen reissun pesulaan. Siitä alkaa elokuvan seuraava vaihe: kotoisasta kauhuilusta on siirryttävä pesulaan. Mielestäni sekin on aina arvostettavaa jos elokuva loihtii jostain silkastaan arkisesta asiasta jännittävän ja jopa seikkailullisen asian. Jokainen, joka on kamppaillut pesukoneiden kanssa, tunnistaa itsensä Jackin raastavalla ja inhimillisellä pesukonesekoilulla. Ympäristön tuomitsevat katseet, murhaajan verestävä silmämuna ja vähiin käyvä aika saavat hikikarpalot virtaamaan niin Jackin kuin katsojankin otsalla.
Kaiken sen hyvän, omaperäisen, hyytävän ja hauskan jälkeen ”A Fantastic Fear of Everything” alkaa valitettavasti menettämään tehoaan. Kun elokuvasta on nähnyt puolet ja sen meiningistä on nauttinut täysin rinnoin, vainoharhasta kertova leffa paljastaakin kärsivänsä kaksijakoisuudesta. Pesulakohtaus saavuttaa kliimaksin, johon elokuvan ensimmäiset 50 minuuttia ovat katsojaa valmistaneet, mutta loppupuoliskolle ei jää sen kummempia paukkuja. Suurin syyllinen tähän on genren muuttuminen pelkästään komediaksi. Komediahan leffa onkin, mutta sen läheinen suhde kauhuun tekivät sen alkupuolesta paitsi uniikin, myös mukaansatempaavan ja huomattavasti hauskemman kuin mitä elokuvan loppupuolisko on. ”A Fantastic Fear of Everythingin” loput 50 minuuttia päättävät ryhdistää surrealistisenpuoleisen ja fobioiden kyllästämän elokuvan juonentapaisella, joka toisi koko leffaan jonkinlaisen järjen. Vaan tarvitsevatko paranoiat ja fobiat järkeä? Eivätkö ne perustu kaikkeen muuhun paitsi järkeen? Sellaisena olisin nähnyt koko elokuvan – kuvaelmana kammoista kärsivän miehen päivästä, kokeiluna siitä paljonko hirveyksiä pystyy tunkemaan sataan minuuttiin. Viis järkevyyksistä.
Koska elokuvalle halutaan ryhdikkyyttä, tarinan pesulaan astuu kaunis intialainen Sangeet. Amara Karanin Sangeet on hymyineen ja valoisine olemuksineen jotain sellaista, jonka olemisen tarkoituksen katsoja arvaa valitettavan nopeasti. Ennalta-arvattavuudet syövät tummasta tunnelmasta terävyyttä. Vaan ei ole hemaiseva mutta muutoin yksiulotteinen neitonen ainoa kulmakarvankurtistaja: koska Jackin peloille halutaan kesken kaiken järjellisiä selityksiä, valkokankaalla nähdään jorinoita tämän psyykeestä sekä lyhyt animaatio kyseisen kirjailijan siilisadusta. Animaatio on sinänsä ihan veikeä ja vie tunnelmaa liiankin yllättävästi toisenlaisiin sfääreihin, mutta koska siilien tarpeellisuutta ei alustettu tarpeeksi elokuvan alussa, se jättää mielikuvan epätoivoisesti juonta kursivista elokuvantekijöistä. Työtä ei kuitenkaan hoideta kunnolla ja se näkyy leffan vähitellen plässähtävässä lopetuksessa. Haahuilua ei pelasta loppupuolen kummallinen tapa korostaa äänimaailman coolia populaarimusiikkia. Europen ”Final Countdownin” ja The Doorsin ”Morrison Hotelin” soinnuissa valssataan tökerön musiikkivideomaisesti ja jos ei kaikissa tapauksissa musiikkivideomaisesti niin muuten tekotaiteellisesti, jolloin arvostus leffaa kohtaan laskee entisestään.
”A Fantastic Fear of Everythingin” hupsua jälkipuoliskoa avittaa sen edelleen omaperäinen ja ennalta-arvaamaton juoni, jolloin rainan keveän puolen tahtoo nähdä vaikka kauhuilujen yhtäkillinen katoaminen ja komedian päällepäsmäröinti risookin. Toimiakseen kunniallisen elokuvan lailla, sen olisi pitänyt joko keskittyä juonipainotteiseen tarinaan miehen ja siilin pohjimmaisesta dilemmasta tai tehdä hitchcockmainen jännärikomedia murhaajia ja pesukoneita sairaalloisesti pelkäävästä resupekasta.
Pimeähkön elokuvan kokonaisuus on keskellä tapahtuvien muutosten takia kahtiajakautunut ja sen pointtikin hämärä – juonen lisäys kun tarkoittaa jonkinlaisen ytimenkin löytymistä, jolloin epämääräinen sekoilu ei enää kelpaa. Olisin antanut leffalle neljän tähden pisteytyksen mikäli se ei olisi eksynyt puolissavälissä väärille raiteille, josta tulee miinusta. Kolme tähteä irtoaa ehdottoman viihdyttävälle ja vetävälle alkupuoliskolle sekä näyttelijöille, jotka tekevät kelvollista työtä. Näistä mainitsemisen arvoisia ovat Simon Pegg ja Clare Higgins. Simon Pegg eläytyy vainoharhaisen Jackin roolissa uskottavasti ja luo hahmolle omanlaisensa persoonallisuuden, kun taas Clare Higginsillä on pieni, mutta herkullinen sivurooli matami Clair De Grunwaldina. Puolen tähden ekstra tulee siitä, että ”A Fantastic Fear of Everything” on idealtaan tusinakomediaa mielenkiintoisempi ja nauratti monessa kohdassa. Suosittelen leffaa erikoisista pikkuelokuvista nauttiville tyypeille sekä mustan huumorin ystäville. Herkemmälle yleisölle ”A Fantastic Fear of Everything” ei ole kenties se ideaalein komedia Jackin hurjien vainoharhakuvitelmien takia. Te, jotka puolestanne rakastatte synkkää huumoria: antakaa palaa. Tsekatkaa tämä.
