Tämä hassun nimen saanut elokuva oli suurtähti Bette Davisin läpimurto. Hän on luonnollisesti tuo nainen isolla N:llä.
Kampurajalkainen nuorimies, Philip Carey (Howard), yrittää opiskella taidetta. Vaikka pensseli pysyykin hyppysissä, mies sopisi paremmin maalailemaan taloja kuin tabuloita ja niinpä edessä onkin alanvaihto. Poloinen Carey alkaa opiskella lääketiedettä jalkavammansa johdattelemana. Ja siinä sivussa hän ihastuu kulmakuppilan tarjoilijattareen. Tämä Nainen, Mildred Rogers, suorastaan riivaa miestä. Muuta hameväkeä tulee ja menee, mutta Mildred on ainut, jonka miesrukka tahtoo. Ja vaikka Mildred miten vähättelisi ja kiusaisi orjaansa, tämä ei luovuta. Yeah, beibe, anna mulle piiskaa…
Leffa käsittelee onnettoman romanssin ohella (ikäänsä nähden) yllättävänkin rajuja asioita. Kyse ei ole siis mistään Hollywoodin perusroinasta, vaan vakavanlaisesta draamasta. Elokuvan naispääosa on niin perusteellisen toisenlainen kuin tuhansissa muissa Hollykylän tarinoissa, että tekijöille (käsis: Lester Cohen, alkuperäisteksti: W. Somerset Maugham) on nostettava pipoa.
Koska elokuvan naispäärooli ei ollut mairitteleva, moni nimekäs näyttelijä (mm. Katharine Hepburn) torjui sen. Yllättäen rooliin saatiin tuoreehko kasvo, Bette Davis, joka uskalsi laittaa maineensa likoon. Palkintoa suorituksesta ei herunut, muuta gloriaa kyllä. Osansa kunniasta sai tietysti myös aikansa brittikomistus Leslie Howard, joka saa tilaa yllättävän hyvin Davisin demonisen hahmon rinnalla. Katsomisen arvoinen pätkä.
