Todella mehukas sopivan tiiviiksi pakattu paketti, joka sisältää vähän kaikkea, mitä sarjakuvaan perustuvalta hyvältä leffalta voi odottaa.

22.10.2007 23:31

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Spider-Man 2
Valmistusvuosi:2004
Pituus:124 min

Ensin sanon sen, mikä minua hätkähdytti eniten: tämähän on parempi kuin ykkönen! Ja se on paljon sanottu. Spider-Man 2 on todella mehukas sopivan tiiviiksi pakattu paketti, joka sisältää vähän kaikkea, mitä sarjakuvaan perustuvalta hyvältä leffalta voi odottaa. Ensimmäisen osan katsastettuani oli pakko nostaa se kaikkien Marvelin universumista tehtyjen supersankarielokuvien ylle parhaaksi. Mutta nyt on pakko todeta: uusi voittaja on löytynyt!

Ykkösosan lopussa jätettiin Peter Parkerin suhteet Mary Janen sekä Harry Osbornen välillä kiperään tilanteeseen, ja niitä jatketaan nyt yhä kiinnostavampaan suuntaan. Tobey Maguire on taas loistava sympaattisena ja hieman luuserimaisena nörtti-Parkerina, ja hänestä on inhimillisten heikkouksiensa takia vaikea olla pitämättä. Alkuperäinen Spider-Man sai minut pitämään Kirsten Dunstista, ja jos mahdollista, hän on jatko-osassa vielä parempi Mary Janena, Hämiksen suurena rakkautena. Heidän hahmojensa välinen kemia parantaa tarinaa paljon, ja Parkerin taistelu todellisia tunteitaan vastaan tuntuu välillä todella riipaisevalta. Harry taas vannoo kostoa seittimaakarille isänsä puolesta, mutta on samalla hämähäkin alter egon Parkerin paras kaveri, mikä tuo mehukkaan lisän soppaan. Kun mukaan ynnätään vielä uusi superroisto Otto Octavius eli Tohtori Mustekala, on sekoituksen tuloksena täydellinen jatko-osa.

Alkupuolella tuntuu, ettei tarinassa ole ykkösosan kaltaista imua, mikä on tietysti ymmärrettävää, koska nyt ei ole sitä syntytarinan synnyttämää vetovoimaa pelissä. Mutta alkuvaiheen kankeuden mentyä alkaa syntymään niitä konflikteja, jotka suorastaa sieppaavat katsojan mukaansa, kun Tohtori Mustekala alkaa riehua, ja Parkerin henkilökohtaisen elämän ongelmatkin alkavat kutoutua verkoksi. Suurimmat juonikuviot paranevat koko ajan leffan edetessä loppua kohti, mutta sivussa nähtävät pienemmät kokonaisuudet ovat myös erinomaisia, esim. Hämähäkkimiehen kehittyminen newyorkilaisten varjelemaksi aarteeksi ja vakiokasvoksi kadulla.

Toimintakohtaukset iskevät ruudulle juuri sopivilla hetkillä, ja niiden toteutus on totta kai huippuluokkaa. Uskottavia ne eivät ole, mutta eihän niiden pidäkään olla. Sarjakuville ja erityisesti Hämähäkkimiehen hahmolle on tärkeää, että vauhtia piisaa ja katsoja tuntee olevansa kuin vuoristoratavaunun kyydissä. Sarjakuvafiilis onkin onnistuttu toimintakohtauksissa hiomaan täydelliseksi. Ja mikä voisikaan olla kahden supercoolin sarjakuvahahmon taistelutantereeksi parempi ympäristö kuin New Yorkin suurkaupunki?

Jos elokuvasta pitäisi keksiä jotain huonoa sanottavaa, yksi heikkouksista on se, ettei Otto Octaviuksen hahmoa ehditä kehittää enempää, eikä hänen muutokseensa harmittomasta, joskin hiukan kunnianhimoisesta tiedemiehestä hulluksi rikolliseksi keskitytä tarpeeksi, kuten Norman Osbournen kehittymiseen Vihreäksi menninkäiseksi. Mutta se toisaalta olisi lihottanut jo muutenkin näin paksua elokuvaelämystä ehkä liian ylipainoiseksi.

Spider-Man 2 tarjoaa myös ajateltavaa kaikille katsojille normaalielämissään. Kun Parkeria alkaa houkutella ajatus supersankarihommien lopettamisesta ja palaaminen taas tavalliseksi tallaajaksi, hän kokee varsin pian tärkeän oppitunnin siitä, mitä vastuu on, mitä seurauksia sen pakoilusta on ja mitä uhrauksia sen hoitaakseen on tehtävä. Elämässä ei saa kaikkea haluamaansa, joten on punnittava tarkoin, mitkä asiat ovat prioriteettien listalla korkeimmalla. ”With great power comes great responsibility.”

En ole kolmatta Spider-Mania vielä nähnyt, mutta jo etukäteen on sanottava, että siitä varmasti alkaa sarjan alamäki, sillä Hämiksen tilanne vakiinnutetaan tässä osassa niin hyvin, että jatko tulee takuulla olemaan jo tarpeetonta toistoa. Kakkososa kuitenkaan ei missään tapauksessa ole rahastusta (mikä nyt sitten on ”rahastusta”, eiväthän elokuvantekijät koskaan pelkästään tekemisen ilosta leffoja tee), vaan ykkösen tapaan suurella sydämellä tehty kunnianosoitus Stan Leen legendaariselle sankarihahmolle. Kenties kaikkien aikojen paras supersankarista tehty elokuva.

nimimerkki: Zelner

Arvosteltu: 22.10.2007

Lisää luettavaa