Vittorio De Sica oli aina ylittämätön ohjaaja tarkastellessaan yhteiskunnan synkillä alueilla elävien jäsenten pyrkimystä parempaan elämään toivottomalta vaikuttavissa olosuhteissa. Sodanjälkeinen fasismin kurittama Italia on oiva ympäristö ainutlaatuiselle selvitymiskertomukselle, joka tuo sanomansa ruudulle ilman erityisesti korostettua kyynisyyttä.
Orvoksi jäänyt poika kohtaa kaltaisiansa kerjäläisiä Milanon laidalla ja liityttyään näiden seuraan hän pyrkii tuomaan järjestystä ja kurinalaisuutta villiin ja värikkääseen joukkoon. Päättäväisyytensä avulla pojasta tulee yhteisön eräänlainen johtohahmo ja asema vahvistuu entisestään kun hän saa käsiinsä kyyhkyn, jonka avulla pystyy toteuttamaan toiveita. Erikoiskyvyt ovatkin tarpeen taistelussa rikkaita ja vaikutusvaltaisia auktoriteetteja vastaan, jotka ahnehtivat kerjäläisten kansoittamaa aluetta.
De Sicaa voi oikeutetusti kehua siitä, että hän pystyy yhdistämään parhaan osaamisensa neorealismissa täysin eri lajityyppiin. Vaikka filmi kääntyykin fantasian puolelle päähenkilön löydettyä ihmekyyhkyn, niin ohjaaja säilyttää silti huolettoman vireensä eivätkä dynaamiset ja yksityiskohtaiset otokset Milanosta syrjäytä missään vaiheessa teoksen inhimillistä sanomaa. Terävällä symboliikalla saadaan katsojakin miettimään, että onko köyhien parempi elämä mahdollista ainoastaan saduissa, mitä painotetaankin erityisesti omintakeisessa loppuratkaisussa.
