Arthur-kunkun taruista on tehty monenmoista tulkintaa, eikä Lancelot – ensimmäinen ritari ainakaan mikään upea semmoinen ole. Lancelot (Gere) on uljas, epäitsekäs ja yltiötäydellinen miekkaheebo. Hän pelastaa nätin kuningatar Guineveren (Ormond) pariin otteeseen, rakastuu tähän oitis ja pistää liikkeelle kolmiodraaman; itse Kuningas Arthurkin (Connery) on nääs Guinevereen tykästynyt. Ja kurkokorttihan on vallassa korkein. Taustalla väijyy kuitenkin alati pahis Malagant (Cross).
Tämä on kai niitä leffoja, jotka yrittävät miellyttää kaikkia katsojia. Tässä on sotaa, historiaa ja saippuaoopperaa. No niinhän oli Pearl Harbourissakin, ja se oli kauhea – mutta yhtä alas Lancelot ei sentään vajoa. Tunnetusta (ja täten siis yllätyksettömästä) juonestaan, ylipitkitetystä toteutuksestaan ja tönkköydestään huolimatta pläjäys tarjoaa silti kertakatselulle ihan mukiinmenevää viihdettä. Ainakin välillä.
Teknisesti ottaen elokuva on kelpo kamaa. Taistelukohtaukset ovat mukavan vauhdikkaita, musiikki hyvää ja keskiaikaiset lavasteet aina yhtä viehättäviä katsella. Kastissa on mukana hollykylän kassamagneetteja, mutta edes Sean Connery tyylikkäänä Artturina ei pelasta muuten niin jäykkää tunnelmaa.
Lancelot – ensimmäinen ritari on tehty tosiyrityksellä, muttei aivan tarpeeksi suurella sydämellä. Leffa kaipaa ennen kaikkea tiivistystä, jolloin se toimisi popkornikamana mainiosti. Nyt kokonaisuus jää hieman liian kylmäksi.
