Leffa kertoo perheestä jonka isä touhuilee epämääräisen salaisesti kasvatti-isänsä bisneksissä. Kotona ei paljon kysellä ja jäyhä iskä on auktoriteetti jota uskotaan. Perheen vanhempi poju sää päähänsä piiloutua iskän autoon ja ottaa selville mistä särvin pöytään tulee. Harmikseen poju joutuu todistamaan lahtausta jossa iskä on mukana. Rahoittajan touhulle on näin epätoivottu todistaja. Piru pääsee irti kun iskän työnantajan taholta halutaan päästä eroon silminnäkijästä.
Matkalla Perdiotiniin on toteutettu tyylillä joka kantaa läpi leffan. Erityisesti Tom Hanks osoittaa muuntautumiskykynsä. Alku-uran kohkauksesta ei ole tietoakaan ja Philadelphia, Forrest Gamp sekä Saving Private Ryan saa hienoa jatkoa. Jos tämä ajoittuisi herran uran vaiheeseen jossa ei olisi jo pystejä plakkarissa, olisi ukko varma pokkaaja. Samoiten ohjaaja Sam Mendes ansaitsisi alan parhaan glorian teoksesta. Paul Newmannista puhumattakaan.
Henkilökohtaisesti mieltä lämmittää aina elokuvat joissa tyyli kattaa kokonaisuuden. Räiskimisen tehostamisella ja näyttelijäegojen keekoilulla on usein katastrofaaliset seuraukset, mutta nyt niihin ei sorruta. Vähäeleinen tyyli pitää, vaikka kyseessä on Hollykamaran ykköstähdet ja tiimellyksen keskellä välillä sisälmyksetkin lentävät.
Käsittääkseni elokuvan tekijät ovat halunneet tarinassa tuoda esille isän ja pojan suhteen, vaikka juoni olisi antanut mahdollisuuden leffamaakarille yksioikoisempaan sanomaan. Tiedän ainnakin yhden suomalaisukkelin joka olisi saanut pilattua hyvän kässärin.
Muistatteko Kevin Costnerin Täydellisen maailman? Matkalla Perdiotiniin on kehitysversio siitä. Onnittelen hyvästä mausta jos olet samalla linjalla, ja ensin mainittu upposi. Et voi olla tykästymättä jälkimmäisenkään.
