Ei ole oikeastaan mikään ihme, että Victor/Victorian käsikirjoitus on peräisin 30-luvun Saksasta. Hämyisten pariisilaisyökehojen lavoilta tuloja havitteleva laulajatar Victoria (Andrews) ei ole mikään femme fetale, mutta yrittää olla. Kun äänessä ei ole tarpeeksi käheyttä, tietää se kenkää ja Victoria-parka joutuu kerjäläiseksi. Katuojasta hänet bongaa nopeasti tosi gay ja myöskin erittäin rahaton Toddy (Preston), joka keksii mielettömän suunnitelman: Victoriasta tulee hänen suojattinsa, salaperäinen muukalainen nimeltään Victor. Ja Victoristahan tehdään maankuulu drag queen, joka vieläpä laulaa ihan itse kaikki korkeatkin sävelet. Itse Musta Kyy ei olisi keksinyt more cunning plan.
Blake Edwardsin farsseista tämä on heti Vaaleanpunaisen pantterin jälkeen yksi parhaimpia. Nokkelaa sanailua, hassuja tilanteita ja kohtalaisen viihdyttäviä laulu- & tanssinumeroita riittää koko leffan ajaksi tasaisesti. Julie Andrews, ohjaajan vaimo, ei varsinaisesti ole komedienne, vaan pikemminkin laulava ja tanssiva hymytyttö. Siitä huolimatta hän onnistuu olemaan kohtalaisen hauska Victorina sekä Victoriana. On hän ainakin hauskempaa katsottavaa kuin ylikierroksilla käyvä Lesley Ann Warren perusbimbona tyttöystävänä. Parhaat naurut irtoavat letkeästä Robert Prestonista, joka mm. vetäisee elokuvalle hulvattoman finaalinumeron.
Victor/Victorian musiikki on taattua tawaraa: itsensä maestrojen Henry Mancinin ja Leslie Bricussen käsialaa. Elokuvalle tipahti siitä yksi monista tarjolla olleista Oscareista.
