No niin, kunkkuhan sieltä tuli. Peter Jacksonin järkälemäisen trilogian päätösosa on hyvin tehty ja nätisti pakattu, kuin mummon joululahjaksi kutomat villasukat. Kun paketti mössähti kouraan, siitä tiesi jo heti sisällön. Näin ollen ne, joille setä Tolkienin fantasiatarina on entuudestaan tuttu, ovat hiukan huonossa asemassa. Voiko leffoista nauttia kunnolla, jos näkee eroja alkuperäiskertomukseen? Ehkä, mutta jotain on silti menetetty.
Trilogian päätösosa ei tuo tehostepuolellaan mitään uutta ja ihmeellistä esiin. Jos kakkososan sotiminen alkoi toistuvuudessaan ns. ottaa jo hermoon, tämän osan kohdalla haukotuttaa jälleen – vaikkakin hiukan vähemmän. Armeijat ovat suuria ja sota kauhian kamalaa. Se ainakin tulee selväksi. Isojen petojen kohdalla ajatukset lipsahtavat väkisinkin tekniikkaan. Hyvien puolella lentävät kotkat näyttävät hiukan luonnottomilta. Ajoittain aidot henkilöhahmot erottuvat liian selvästi bittikyhäelmistä.
Kuten alkuperäisessäkin tarinassa, sormusta kuljettavan kolmikon välille tulee toraa. Syypää tähän on tietysti Klonkku (Andy Serkis), joka sormusta himoitessaan miltei tuhoaa Samin (Sean Astin) ja Frodon (Elijah Wood) herkän suhteen. Sauronin vag… öh… silmä tiiraa poikien perään kärkkäästi, mutta onneksi kumppanusten vanhat ystävät tulevat hätiin. Valkopartainen Gandalf (Ian McKellen), uuteen asemaan nostettu Aragorn (Viggo Mortensen) ja jopa kauaksi Konnusta matkanneet Pippin (Billy Boyd) ja Merrin (Dominic Monaghan) lähtevät sotaan. Huumoria on vähemmän kuin kakkososassa ja loppuun on ängetty niin paljon paatosta, että Kauniit ja rohkeat näyttää sen rinnalla lähinnä kymppiuutisten loppukevennykseltä. Fanit kuitenkin tykkäävät tästäkin osasta lähes varmasti.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Jacksonin porukka yritä jälleen Oscar-apajille. Tällä kertaa Andy Serkis vilahtaa ihan ”lihana” flashbackissä – josko miehelle nyt sillä tavoin saataisiin hommattua oma kultapoju? Tuskin, ellei kisan taso sitten ole laskenut. Cate Blanchettkin on rooliinsa tarpeettoman kolho, mutta muut onnistuvat paremmin. Ian McKellen on sulavampi kuin edellisissä osissa ja ylilyönnit ovat yleisesti vähentyneet.
Elokuvatrilogiaa voi kehua onnistuneeksi, vaikka siinä toki epäkohtia onkin. Koko sarjan parhaimmat elementit ovat miljööt, puvut ja musiikki (mielenkiintoisena yksityiskohtana: ”Pippin” Boyd ja ”Aragorn” Mortensen ilmeisesti lauloivat itse – kumpikin nimittäin on harrastanut sellaista aiemminkin). Joku löytää niiden keskeltä varmaan tunnettakin, hyvä niin. Suursaaga on nyt kuitenkin saatettu vihdoinkin selluloidille niin Tolkienille uskollisena kuin mahdollista.
