Ray Charlesin elämänkertaleffa Ray on taas niitä leffoja, jotka PITI käydä tarkistamassa elokuvissa, mutta sitten ei tullut käytyä. Ja DVD:kin jäi ostamatta muiden hankintojen ponnahtaessa aina etusialle. No, Canal + pelasti tilanteen ottamalla pätkän kesäohjelmistoonsa, joten homma tuli korjattua.
Elokuva kertoo siis legendaarisen sokean soul-, jazz- ja blues-pianisti Ray Charlesin elämäntarinan – ja kohtuu realistisesti vielä. Tämän musikaalisen ihmelapsen elämään kuului niin huumeita (taas näitä ”ei julkisuutta ilman huumeita” -sarjan elokuvia…), hyväksi käyttäjiä kuin vaikeaa perhe-elämääkin, joten paljon on elokuvalla kerrottavaa, mistä kielii kohtuu pitkä pituus. Kuitenkaan, ettei homma liian pimeäksi mene ja että miehen musiikillinen arvo tulisi esille, on elokuvassa myös mukana kohtuu kiva ääniraita.
Jos ottaa huomion elokuvan käsittelemien asioiden määrän, Ray onnistuu sanomaan sanottavansa erinomaisesti. Vaikka pituutta on enemmän kuin tarpeeksi, pystyy elokuva pitämään mielenkiintoa yllä ja vaikuttamaankin välillä. Huumeisiin paneudutaan tässäkin elämänkerrassa kovalla kädellä, mutta se onkin elokuvan säväyttävintä antia. Ohjaaja Taylor Hackford on onnistunut luomaan hienon kokonaisuuden, joka onnistuu tarkoituksissaan.
Näyttelijäpuoli on kunnossa. Jamie Foxx enemmän kuin ansaitsi Oscarinsa, eikä sivurooleissa kukaan pääse erityisesti ärsyttämään. Foxx on yksi suurimpia syitä, miksi elokuva kannattaa katsoa.
Kuten jo mainitsin, ääniraita on hyvä. Rayn klassikoista kuullaan tässä ainakin kappaleet Mess Around, What’d I say? ja Hit the Road, joiden työstämiseen myös paneudutaan enemmän. Ray on yksi onnistuneimpia musiikin luonnista kertovia elämänkertaelokuvia. Lahjakkuutta mieheltä löytyi alusta asti, mutta parhaat kappaleet eivät syntyneet ihan tuosta vain.
Kokonaisuutena Ray on positiivinen yllätys elämänkertaelokuvien sekavassa kastissa. Erinomainen ja välillä varsin synkkäkin elokuva kannattaa katsoa, mikäli tämän tapainen musiikki uppoaa tai elämänkertaelokuvat kiinnostavat. Täydellisyyden rikkoo ainoastaan ajoittainen tylsyys ja pienoinen kaavamaisuus, mutta ne ovat helposti unohdettavissa, jos elokuvalle antaa tilaisuuden temmata mukaansa. Ja lopuksi hiljainen hetki Ray Charlesin elokuvan ilmestymisvuonna tapahtuneen kuoleman johdosta.
nimimerkki: Sano mitä sanot
