Normandian maihinnousu 1944. Tuo oli se päivä kun amerikkalaiset yhdessä brittien ja ranskalaisten kanssa sanoivat Hitlerille että ”ovet auki, me tullaan nyt”. Hitlerin jengillä ei loppujen lopuksi ollut asiaan paljon vaikuttamista kun 3 miljoonaa liittoutuneiden sotilasta marssi miehitetyn Ranskan rannikoilta aina Berliiniin saakka. Tämä ei tietenkään tapahtunut ihan heittämällä ja hetkessä kuitenkaan.
Tässä elokuvassa keskitytään toisen maailmansodan käännekohdaksikin nimettyyn maihinnousuun, Normandian maihinnousuun, joka oli tavallaan menestyksekäs ja tavallaan ei. Jos katostaan lopputulosta niin maihinnousu oli menestyksekäs, koska natsit saatiin tämän ansiosta kukistettua. Toisaalta hyökkäyksessä meni monia asia pieleenkin, josta syystä Ranskan rannikolle jäi turhankin monen äidin poika kuolleena makaamaan. Yksi suurimmistä virheistä oli liittoutuneiden joukkojen rantautuminen väärään kohtaan.
Elokuvaa tähdittää huima joukko menneitä nimimiehiä (ja nykyisiäkin), mutta varsinkin Sean Conneryn rooli on niin mitätön että mies voitaisiin ihan hyvin tiputtaa krediiteistä pois. Robert Mitchumin ja John Waynen roolit lienevät filmin suurimmat, mutta ihan selkeää päähenkilöä on vaikea löytää, koska tapahtumia kuvataa niin monessa paikassa, myös saksalaisten keskuudessa. Myöskään mitään yksittäistä loistavaa roolisuoritusta on vaikea löytää.
Filmi tuntui jotenkin sekavalta, eikä se tarjonnut kyseiseen taisteluun minkäänlaista uutta katsontatapaa. Tietenkin jos olisin nähnyt elokuvan valmistusvuonna 1962, voisin olla asiasta eri mieltä. Ensimmäinen tunti elokuvasta meni hyökkyksen suunnitteluun rintaman molemmin puolin ja loppuaika olikin sitten luotien vinguntaa ja räjähdyksiä. Olen katsonut samana vuosikymmenenä valmistuneita muitakin sotakuvia, ja tämä elokuva ei sijoitu lähellekään kärkeä siinä joukossa.
