Aikaulottuvuuksilla leikkiminen on elokuvissa aina yhtä hauskaa. Mitä jos-kysymykseen vastaavassa Frequencyssä poliisi nimeltä John saa yhteyden vanhalla radiolla 30 vuotta sitten kuolleeseen isäänsä. Kopeloidessaan menneisyyttä hän käynnistää ikävän tapahtumasarjan, josta riittääkin setvimistä joksikin aikaa.
Idea ei suinkaan ole uusi, mutta aina mielenkiintoinen ja toimiva. Frequencyssä ei liikaan tieteishössötykseen olla sorruttu, vaan tilaa on jätetty myös hyvälle trillerille. Juoneen saattoi jäädä tosin nyt joidenkin mielestä ehkä liikaakin aukkoja (yhteyttä toiseen aikaan ei selitetä mitenkään), mutta jos tällainen ei kuitenkaan mieltä paina voi leffasta nauttia helposti. Hieman kömpelöä alkua lukuunottamatta sutjakasti liikkuva käsikirjoitus viihdyttää loppuun asti, ja lajityypikseen se on miellyttävän lämminhenkinen.
Leffan ulkoinen toteutus on hyvää tasoa. N.Y.P.D. Bluetakin ohjanneen Hoblitin jälki muistuttaa televisiosarjojaan, eli toimii. Tietyissä kohtauksissa visuaaliset efektit ja kuvaukselliset kikat kylläkin haukkaavat liian ison palan, joka ei tunnu sulautuvan yhteen muun jäljen kanssa.
Näyttelijät tekevät työnsä kiitettävästi. Isä ja poika-roolien Quaid ja Caviezel ovat hyvä parivaljakko, eikä kastista kovia kömmähdyksiä löydy etsimälläkään.
Frequency on ehdottomasti keskivertoa parempi tieteiselokuva. Se on salaperäinen, yllättävä, jännittävä ja jopa liikuttava leffa, jollaisia näkee tänä päivänä genressä aivan liian vähän.
