Ei se paljoa puhu eikä pukahda. Saati pussaa. I’ll be back sentään raaskii sanoa ja läimäyttää välillä tavaroita rikki. Ja ei, emme nyt puhu suomalaisen miehen stereotyypistä, vaan Terminatorista, tuosta Arnold Schwarzeneggerin näköisestä tunteettomasta tappajasta ja vuoden 1984 suurelokuvasta.
Jos elokuvassa Kuvernaattorin esittämä kyborgi tulee tulevaisuudesta vuoteen 1984 ryminällä, niin yhtä lailla ryminällä kohosi myös ohjaaja Cameronin maine. Olihan takana ainoastaan pienellä budjetilla väännetty ja pahasti flopannut Piranha-jatkis. Eikä kulttistatuksen itselleen vuosien saatossa kalastellut Terminatorkaan kustantanut kuin kuutisen miljoonaa dollaria – sittemmin Cameron on langennut raharyminän ansaan useammin.
Budjetti oli tosiaan niin pieni, että ääniraita jätettiin monoksi ja muutamissa tehosteissakin on vähän niin ja näin, että ollaanko ns. ”rennymäisellä” se-ainakin-räjähti-linjalla. Ainakin loppumetrien rekkarallin leikkausbugi ja liekkimeri pistävät pikkaisen naurattamaan. Ja muutenkin meno on esim. korkeaan IMDb-rankkiinsa nähden koomista eikä edes edellä vaikkapa sukulaistuotostaan West Worldia.
Vaan naurusta viis, Terminatorissa on kuitenkin oma aidon 80-lukulaiselta näyttävä rähjäinen ulkoasunsa (menepäs likaiselle kujalle niin siellä on pultsari ja pari punkkaripahista!) ja mustaksi maalattu tulevaisuusvisiokin löytyy. Siinä keskellä on hyvä laittaa TechComin kersantti Reese (Biehn) ja Kyborgi-Arska tupsahtamaan ajassa 45 vuotta taaksepäin ja käymään sotaa, joka ei edes vielä ole alkanut. Sittemmin Cameronin puolisonakin visitoinut Linda Hamilton hoitaa naisenergian yksin pohtien, että minkäs keskelle tässä on nyt jouduttu.
Tarinassa on oma kutittavuutensa. Ehdottomasti. Ja onhan Kuvernaattori vielä elämänsä kunnossa (vähän sanoja, enemmän tekoja). Siispä antaa teknotrilleritoiminnan jatkua. Nelososaahan sieltä kohta jo pukkaa.
