Kauhuklassikko The Thing innostaa taas elokuvantekijöitä

Jo 1950-luvulla valkokankailla nähty tieteiskauhutarina The Thing on jälleen leffantekijöiden mielissä. Jään alta tutkijoiden löytämä, mystinen ja suurella todennäköisyydellä ulkoavaruudesta saapunut olento terrorisoi ympäristöään ehkä ikimuistettavimmin John Carpenterin ohjaamassa vuoden 1982 elokuvaversiossa.

Vaikka tähän samaan aihepiiriin palattiin valkokankailla myös vuonna 2011, kauhuelokuvatalona tunnettu Blumhouse puuhaa jo nyt uutta The Thingiä. Tuottaja Alan Donnesin mukaan tässä versiossa on tarkoitus käyttää pohjana kirjoittaja John Campbellin luomaa materiaalia, jota ei vielä ole valkokankailla nähty. Campbellin ideat olivat myös vuoden 1982 The Thing -elokuvan taustalla.

Campbellin Frozen Hell -niminen käsikirjoitus lojui teillä tietymättömillä vuosikausia. Nyttemmin tämä teksti on kuitenkin löydetty, eivätkä elokuvantekijät halua aikailla liikaa sen kääntämisessä leffaksi. Blumhousen lisäksi leffan taustalla vaikuttanee lisäksi tuotantoyhtiö Universal, monista kauhuhahmoistaan, kuten Draculasta ja Frankeinsteinin hirviöstä tunnettu yhtiö.


Lähteet: We Got This Covered, ComingSoon, Kickstarter

Kuva: Universal/ The Thing, 2011

R. Isoviita 28.01.2020 klo 14:12

Uusimmat uutiset

Roger Mooren ikoniseksi tekemän Pyhimyksen uusi versio sai ohjaajan

Leffa on ollut suunnitteilla jo vuosia.

R. Isoviita

Mitä on luvassa vakoojaleffojen ystäville?

Nolania unohtamatta.

R. Isoviita

Visuaalisten tehosteiden tekijät vetivät herneen nenään Oscar-gaalan vitsistä

Viime viikon palkintojuhla pahoitti mieliä.

R. Isoviita

Harrison Ford kertoi viimeisimmät Indiana Jones -kuulumiset

Leffan kuvaukset lähenevät.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...