Batman-ohjaaja tiputtelee vihjeitä tulevasta

Ohjaaja Matt Reeves jatkaa salamyhkäisellä linjalla, mitä tulee uuteen Batman-elokuvaan. Ben Affleckilta leffan ohjaajanpestin perinyt Reeves on jo aiemmin valottanut tulevaa sen verran, että elokuvan tiedetään olevan kallellaan Hitchcockin suuntaan.

Vaikka vielä onkin epäselvää, kuka lopulta näyttelee Batmania viittasankarin uudessa seikkailussa, ainakin elokuvan käsikirjoitus on jo kokolailla valmis. Elokuvan pitäisi ehtiä varsinaiseen tuotantoon ensi kesänä, mutta tarkempaa aikataulua ei ole vielä tiedotettu. Mikä sitten on uuden Batman-leffan sisältö?

- Yksi asioista, joita olen pitänyt kiinnostavina, kun olemme työskennelleet tarinan parissa, on ollut Jekyll ja Hyde -asetelma, ajatus omasta varjopersoonastasi ja ajatus, että olemme kaikki monia asioita. On eri näkökulmia siitä, mitä olemme, ja luulen, että on aikoja, jolloin Bruce [Wayne, Batmanin alter ego] ei ole pinnallisesti todella se, joka hän todella on, vaan se on hänen peiteroolinsa, Reeves toteaa uudessa haastattelussaan.

Tässä vaiheessa on epäselvää, miten tiukasti Reevesin elokuva linkittyy vuodeksi 2020 tuloillaan olevaan Birds of Prey -leffaan, joka sijoittuu samaan DC-sarjakuvamaailmaan ja Batmanin kotipaikaksi tiedettyyn Gotham Cityyn. Birds of Preyn päähenkilöihin lukeutuu Margot Robbien näyttelemä Harley Quinn, mutta ennakkotietojen mukaan tämän elokuvan Gothamin suojelijana ei toimikaan Batman. Tarkoittaako se Batmanin lähtöä, kuolemaa vai mitä, se on toistaiseksi mysteeri.


Lähteet: IndieWire, CinemaBlend

Kuva: Warner Brow./Batman v Superman, 2016

R. Isoviita 27.09.2018 klo 14:29

Uusimmat uutiset