Nolan, Cameron ja kumppanit uskovat edelleen elokuvateattereihin

Vaikka moni tykkää rentoutua kotisohvalla Netflixin tai jonkin muun suoratoistopalvelun seurassa, kuulut leffantekijät pitävät edelleen elokuvateattereita arvossaan. Valkokangaselämyksen puolesta ovat puhuneet mm. ohjaajat Christopher Nolan ja Sofia Coppola. Nolanilta on kesäkaudella tulossa toiseen maailmansotaan katsova leffa Dunkirk, Coppolalta puolestaan uusintaversio Clint Eastwood -elokuvasta Korpraali McB, The Beguiled.

Dunkirkia CinemaConissa markkinoimassa ollut Nolan totesi Coppolan kanssa, että heidän mielestään elokuvateatterit ovat niitä paikkoja, joissa he toivovat yleisön katsovan leffojaan jatkossakin. Nolan perusteli ajatusta Dunkirkin osalta seuraavasti:

- Tämä on tarina, jonka pitää kantaa sinut läpi jännityksen, ja saada sinut tuntemaan kuin olisit itse paikan päällä, ja ainut ratkaisu sellaisen toteutumiseen on tämän leffan katsominen elokuvateatterissa.

Dunkirkiä on kuvattu IMAX-kameroilla, joten ohjaaja on myös hehkuttanut sen olevan kaikkein parhaimmillaan IMAX-teattereissa.

- Leffassa on dialogia, mutta yritimme todella lähestyä tarinankerrontaa hyvin visuaaliselta näkökannalta, hän maalailee.

Avatar-elokuvasarjaansa lähivuosina jatkavan James Cameronin on puolestaan kerrottu tekevän nyt yhteistyötä laserprojektoriyritys Christien kanssa. Entistä kirkkaamman 3D-kuvan teatterisaleihin takaavaa tekniikkaa kehitellään hyvin läheisissä väleissä näiden osapuolten välillä. Molempien toiveissa on, että elokuvateatterit ostaisivat näitä uusia 4K-tasoisia laserprojektoreita käyttöönsä sopivasti Avatar-jatko-osien tullessa markkinoille.


Lähteet: The Guardian, We Got This Covered, CinemaBlend

Kuva: Warner Bros./Dunkirk

R. Isoviita 03.04.2017 klo 14:32

Uusimmat uutiset

Amityvillen kauhutalosta uusi elokuva

Donnie Darko -tuottaja ohjaa.

R. Isoviita

Justin Bieber haastoi Tom Cruisen vapaaottelukehään

Lopputulos ei suuresti yllätä.

R. Isoviita

Bradley Cooper ja Guillermo del Toro yhteistyöhön?

Leonardo DiCaprion nimi liitettiin aiemmin samaan leffaan.

R. Isoviita

Ridley Scottin Gladiator 2 - tämä leffasta tiedetään nyt

Käsikirjoittaminen on käynnissä.

R. Isoviita

Pyysikö tätä joku: Spice Girls -elokuva tekeillä

Ysäritähdet mukana.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...