Channing Tatum saa vihdoinkin näytellä Gambitia?

Räpiköiden edennyt Gambit-leffaprojekti saattaa sittenkin nousta siivilleen. Magic Mike -tähti Channing Tatumin on kerrottu halunneen tehdä kyseisen elokuvan jo pitkään. Ongelmana kuitenkin on ollut mm. ohjaajan puuttuminen, joka näyttää kohta olevan poistumassa.

Mielensä voimalla mm. esineitä liikuttelemaan pystyvä Gambit on yksi X-Men-sarjakuvien hahmoista, joiden ympärille on suunniteltu omaa elokuvaa. Toistaiseksi kyseinen hahmo on saanut hyvin vähän ruutuaikaa - parjatussa X-Men Origins: Wolverine -elokuvassa hahmoa näytellyt Taylor Kitsch lähinnä vain piipahti kaiken muun melskeen keskellä. Channing Tatum on uhrannut resurssejaan Gambit-leffan hyväksi, mutta käsikirjoitusmuutokset kasvattivat sen budjettia yllättävästi ja syyskuussa projekti menetti ohjaaja Rupert Wyattin (Apinoiden planeetan synty), joka perääntyi sen puikoista toteammalla:

- Odotin kovasti pääseväni tekemään töitä yhdessä ystäväni Channinin kanssa ja [20th Century] Foxin tiimin kanssa, mutta valitettavasti jouduimme siirtämään kuvausten alkua niin että sen menee nyt ristiin toisen projektini aikataulun kanssa.

Tuuliajolle jäänyt Gambit saattaa kuitenkin saada pian uuden ohjaajan. THR:n saamien tietojen mukaan Tom Cruise -raina Edge of Tomorrowin ohjaaja ja useita Jason Bourne -agenttijännäreitä tuottanut Doug Liman käy jo pitkälle edenneitä neuvotteluja studion kanssa Gambitin ohjaajan pestistä. Vaikka sopimus Limanin kanssa syntyisi ja hän aloittaisi työt heti, elokuva kuitenkaan tuskin valmistuisi ensi vuodelle, kuten aiemmassa vaiheessa odotettiin.


Lähteet: THR, Variety, CinemaBlend

Kuva: Marvel

R. Isoviita 13.11.2015 klo 15:26

Uusimmat uutiset

Ihmeotukset -leffasarjan näyttelijä vihjaili tulevasta

Jatkoa saadaan kuitenkin odotella vielä.

R. Isoviita

Tästä syystä DC-ohjaaja hylkäsi Marvel-leffan

Ohjaaja Patty Jenkinsin Wonder Woman sai laajalti hyvät arvostelut.

R. Isoviita

Ainakin yksi elokuva- ja TV-alan tekijäjoukko jatkaa isojen tuotantojen seisahduttua

Hommia paiskitaan lähes entiseen tapaan, sohvaperunoiden iloksi.

R. Isoviita

Amazon tarjoaa ilmaista katseltavaa lapsiperheille

Epidemia-aikana erikoistoimia.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...